Maailmanpankille ensimmäinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien neuvonantaja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailmanpankille ensimmäinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien neuvonantaja

Myös muut suuret kansainväliset toimijat, kuten YK, ovat viime aikoina ryhtyneet edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia aiempaa ponnekkaammin.

Maailmanpankki on nimittänyt historiansa ensimmäisen neuvonantajan, jonka erikoisalana ovat seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvät kysymykset. Tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (hlbti) huomioimista pankin työssä.

Neuvonantajaksi valittu Clifton Cortez on aiemmin työskennellyt muun muassa terveyteen, hiviin ja kestävään kehitykseen liittyvien asioiden parissa YK:n kehitysohjelmassa UNDP:ssä sekä Yhdysvaltain kehitysapuvirastossa Usaidissa.

Maailmanpankin mukaan tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnän taloudellisista vaikutuksista on liian vähän tietoa. Nyt aiheesta on aloitettu tiedonkeruu.

"Minkä tahansa ryhmän syrjintä ei ole vain moraalisesti väärin, vaan se on myös kestävä, tasapainoisen ja inklusiivisen talouskasvun tiellä", toteaa Maailmanpankin pääjohtaja Jim Yong Kim tiedotteessa.

Myös muut suuret kansainväliset toimijat ovat viime aikoina lisänneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet asialistalleen. YK päätti viime kesänä ensimmäisen riippumattoman asiantuntijan nimittämisestä hlbti-oikeuksien edistämiseksi, ja viime kuussa tehtävään valittiin kansainvälisen lain professori Vitit Muntarbhorn.

Viime viikolla Usaid puolestaan ilmoitti uudesta politiikasta, jonka mukaan sen alihankkijat eivät saa harjoittaa rotuun, uskontoon, vammaan, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteettiin perustuvaa syrjintää. Näin alihankkijat eivät voi esimerkiksi kieltäytyä yhteistyöstä hlbti-oikeuksien puolesta kampanjoivien kumppanien kanssa.

Artikkeli on osa maailma.netin vuosina 2015–2016 toteutettavaa Pitkäsoittoa kehityspolitiikasta -juttusarjaa. Hanke on rahoitettu ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia