Maailma oli viime vuonna aiempaa rauhallisempi – Yhdysvaltain poliittinen turbulenssi huolettaa tutkijoita | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailma oli viime vuonna aiempaa rauhallisempi – Yhdysvaltain poliittinen turbulenssi huolettaa tutkijoita

Pohjois-Amerikan rauhallisuus heikkeni viime vuonna enemmän kuin minkään muun alueen, selviää tuoreesta rauhanindeksistä.

Mielenosoitus San Franciscosssa Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat luoneet maahan epävakautta, arvioidaan tuoreessa raportissa. Kuvassa mielenosoitus San Franciscossa tammikuussa. Kuva: Ed Schipul / CC BY 2.0.

Konflikti- ja terroriuutisista huolimatta maailma oli viime vuonna aiempaa rauhallisempi paikka. Rauha ja turvallisuus on lisääntynyt useammassa maassa kuin huonontunut, käy ilmi tänään julkaistusta Global Peace Index -vertailusta (pdf).

Lähi-idän konfliktit, Yhdysvaltain poliittinen epävakaus ja terrorismi sekä pakolaiskriisi Euroopassa ovat kuitenkin huolenaiheita, sanoo vertailun tehnyt kansainvälinen ajatushautomo Institute for Economics and Peace (IEP).

Vertailun tämänvuotinen yllätys on, että eniten rauhanomaisuuttaan ja vakauttaan menettänyt alue on Pohjois-Amerikka. Syynä ovat muun muassa Yhdysvaltoja jakaneet presidentinvaalit. Euroopassa puolestaan muun muassa populistipuolueiden suosio horjuttaa vakautta.

”Poliittisen polarisoitumisen laajuus Yhdysvalloissa näkyy vasta vuosien päästä, mutta sen häiritsevä vaikutus on jo ilmeistä. Taustalla oleva kasvava epätasa-arvo, korruptiohavaintojen kasvu sekä lehdistönvapauden heikkeneminen ovat kaikki vaikuttaneet Yhdysvaltain heikkenemiseen”, sanoo IEP:n perustaja ja johtaja Steve Killelea tiedotteessa.

Vuosittain julkaistavassa indeksissä tarkastellaan maiden rauhallisuden mittaamiseksi esimerkiksi sisäisten ja kansainvälisten konfliktien määrää, näkemyksiä rikollisuudesta, pakolaismääriä, terrorismia sekä sotilasmenojen osuutta bruttokansantuotteesta.

Rauhan vahvistuminen viime vuonna johtuu raportin mukaan esimerkiksi siitä, että valtioiden harjoittamaa terroria on aiempaa vähemmän. Sen sijaan muu terrorismi on kasvanut: 23 maassa oli viime vuonna ennätysmäärä terrorikuolemia.

Rauhanomaisimpia maita indeksin mukaan ovat aiempinakin vuosina kärkeen noussut Islanti, sen jälkeen Uusi-Seelanti ja Portugali. Syyria on hännänhuippuna, sen yläpuolella Afganistan, Irak, Etelä-Sudan ja Jemen.

Suomi on pudonnut indeksissä kuusi sijaa sijalle 17, juuri Ruotsin yläpuolelle. Raportin mukaan useimpien Pohjoismaiden tilanne heikkeni viime vuonna. Taustalla on muun muassa välien heikkeneminen Venäjän kanssa.

Rauhattomuus tulee maailmalle kalliiksi. Raportin mukaan hinta oli viime vuonna 12,6 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Kymmenessä vähiten rauhallisessa maassa osuus on peräti 37 prosenttia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia