Lähi-idän konfliktialueet vaarallisimpia toimittajille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lähi-idän konfliktialueet vaarallisimpia toimittajille

Lehdistönvapausjärjestön mukaan viime vuonna 70 toimittajaa sai surmansa työtehtävissään ympäri maailman.

Viime vuonna ainakin 70 toimittajaa sai surmansa työtehtävissään ympäri maailman, raportoi lehdistönvapausjärjestö Committee to Protect Journalistis (CPJ). Surmista kaksi kolmasosaa tapahtui Syyriassa, Irakissa ja Egyptissä.

Määrä ei ole muuttunut suuresti vuodesta 2012, jolloin toimittajia kuoli työssään yhteensä 74. Järjestö selvittelee edelleen 25:n viime vuonna tapahtuneen kuolemantapauksen yhteyttä työtehtäviin.

Yksistään Syyriassa toimittajia surmattiin viime vuonna 29. Koko kolmatta vuotta kestäneen konfliktin aikana toimittajia maassa on saanut surmansa 63. Lisäksi Syyriassa kidnapattiin viime vuoden aikana noin 60 toimittajaa, joista puolet on edelleen kateissa.

Lähi-idän lisäksi useita toimittajia surmattiin Pakistanissa, Somaliassa, Intiassa, Brasiliassa ja Filippiineillä. CPJ:n mukaan Somaliassa ja Pakistanissa surmien määrä on kuitenkin vähentynyt selvästi viime vuoteen verrattuna.

Järjestön mukaan lähes puolet tapauksista voitiin luokitella murhiksi. Muissa tapauksissa surmat liittyivät taisteluihin tai muihin vaarallisiin raportointitehtäviin. Onnettomuuksiin ja sairauksiin kuolleet jätettiin raportin ulkopuolelle. Yhdeksän kymmenestä surmatusta toimittajasta oli paikallisia.

CPJ raportoi lisäksi 211 toimittajan joutuneen vankilaan viime vuonna. Yli puolet vangitsemisista tapahtui Turkissa, Iranissa ja Kiinassa. Vangittujen toimittajien määrä oli toiseksi suurin viimeisen 20 vuoden aikana.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia