Kuuban maatalous kiinnostaa Yhdysvalloissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuuban maatalous kiinnostaa Yhdysvalloissa

Suhteiden normalisoituminen avaa Kuuban maataloudelle uusia mahdollisuuksia.

(IPS) -- Yhdysvalloissa on ilmennyt voimakasta kiinnostusta Kuuban maataloutta kohtaan sen jälkeen, kun maiden suhteiden lämpeneminen alkoi vuoden 2014 lopulla.

Heti seuraavan vuoden tammikuussa 30 amerikkalaista maatalous- ja elintarvikealan yritystä ja järjestöä perusti Usacc-liiton, joka ajaa vuodesta 1962 voimassa olleen Kuuban kauppasaarron kumoamista.

Yhdysvaltain maatalousministeriö on pyytänyt kongressilta rahoitusta viiden virkamiehen lähettämiseksi pysyvästi Kuubaan valmistelemaan kaupan ja sijoitustoiminnan vapautumista.

Helmikuussa USA:ssa hyväksyttiin ensimmäisen tehtaan rakentaminen Kuubaan yli puoleen vuosisataan. Vuonna 2017 valmistuvalla tehtaalla aiotaan koota tuhat traktoria vuodessa Kuuban itsenäisten viljelijöiden käyttöön.

Palaavatko kemikaalit?

Yhdysvaltain-suhteiden normalisoituminen avaa Kuuban luomumaataloudelle uusia mahdollisuuksia – tai koituu sen kohtaloksi.

Kuuban maanviljelyssä siirryttiin 1990-luvun alussa luomuun olosuhteiden pakosta, kun rahat eivät riittäneet kemikaaleihin. Talouden avautuminen ja pääsy Yhdysvaltain markkinoille voivat vaikuttaa luomuun suotuisasti tai tuhoisasti, arvioi kuubalainen maataloustutkija Humberto Ríos, joka työskentelee tällä hetkellä Espanjassa.

Hän pitää mahdollisena, että talouden ja kaupan piristyessä Kuuba palaa sukkelaan tavanomaiseen maatalouteen.

Politiikka ratkaisee

"Viljelijämme osaavat tuottaa ruokaa ilman kemikaaleja, mutta se ei yksin riitä luomumaatalouden kehittämisen perustaksi", Ríos muistuttaa.

Luomutuotannosta kiinnostuneen yksityissektorin ja osuuskuntien kasvattaminen vaatisi Kuubalta johdonmukaista politiikkaa, hän jatkaa.

Ríos sai vihreäksi nobeliksi kutsutun Goldmanin ympäristöpalkinnon vuonna 2010 työstään paikallisen maatalouden luovan kehittämisen hankkeessa (Pial). Sen puitteissa on vuodesta 2000 opetettu luomutuotantoa noin 50 000 hengelle 45 kunnassa eri puolilla Kuubaa.

Valtio haluaa kasvua

Ríos aloitti hankkeensa Kuuban länsipäässä sijaitsevassa La Palman kunnassa. Siellä on noin 1 130 tilaa, joista 500 harjoittaa yhä luomutuotantoa, kertoo toimintaa koordinoiva Elsa Dávalos.

Hänen mukaansa moni viljelijä on turvautunut keinolannoitteisiin sen jälkeen, kun niiden saatavuus parani vuoden 2008 talousuudistuksen jälkeen.

Kuuban hallitus on halunnut vähentää ruuan tuontia ja kannustaa maataloustuotantoa muun muassa jakamalla kesantomaita halukkaille. Viime vuonna tuotannon tilastoitiin kasvaneen 3,1 prosenttia, mutta se ei riitä tyydyttämään kysyntää, joten tuotteiden hinnat ovat pysyneet korkealla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia