Kuolemanrangaistusten määrä kasvoi rajusti viime vuonna | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuolemanrangaistusten määrä kasvoi rajusti viime vuonna

Kiina, joukko Lähi-idän maita ja Yhdysvallat vastasivat jälleen leijonanosasta toimeenpannuista kuolemantuomioista.

Amnesty Internationalin julkaisemien tilastojen mukaan kuolemanrangaistusta käyttävien maiden määrä on vähentynyt yli kolmanneksella vuosikymmenessä. Silti vain kourallinen maailman maita teloittaa enemmän ihmisiä kuin muu maailma yhteensä.

Kaikkiaan maailmassa teloitettiin viime vuonna ainakin 676 ihmistä, ja lähes 20 000 ihmistä odotti tuomion käytäntöönpanoa. Teloitusten virallinen kokonaismäärä on 149 enemmän kuin vuonna 2010, ja valtaosa tapahtui 20 valtiossa.

Kuuden eniten teloittavan maan joukossa oli Kiinan lisäksi Iran, Irak, Saudi-Arabia, Jemen ja Yhdysvallat, joka on ainoa länsimaa jossa rangaistus on edelleen käytännössä.

Amnesty muistuttaa että todelliset luvut ovat kuitenkin selvästi suurempia, sillä kaikki maat eivät julkista tietoja teloituksista. Yksistään Kiinassa arvioidaan teloitettavan useita tuhansia ihmisiä vuosittain, ja levottomuuksien myötä salaisten teloitusten määrän pelätään lisääntyneen huomattavasti erityisesti Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueilla.

Järjestön raportissa todetaan, että kuolemantuomioita toimeenpantiin usein myös väkivallattomista rikoksista sekä tapauksissa, joiden käsittely ei vastaa kansainvälisiä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin standardeja.

Pieniä muutoksia parempaan

Järjestön selvitykset osoittavat kuitenkin asenteiden olevan maailmanlaajuisesti hiljalleen muuttumassa parempaan päin, mukaan lukien Yhdysvalloissa ja Kiinassa sekä muissa Aasian maissa, vaikka mantereella onkin otettu kuolemanrangaistus uudelleen käyttöön useassa valtiossa.

Pian raportin julkistamisen jälkeen Japani, joka loisti poissaolollaan Amnestyn tämän vuoden tilastoissa, teloitti kuolemaantuomittuja ensimmäistä kertaa 18 kuukauteen. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Japanin kuolemanrangaistus on poikkeuksellisen raaka, sillä rangaistuksen toimeenpanoa voi joutua odottamaan vuosikymmeniä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia