Köyhyys luo maaperää väkivallalle Libanonissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Köyhyys luo maaperää väkivallalle Libanonissa

Isisiä kannattamalla osoitetaan tyytymättömyyttä hallitusta kohtaan.

(IPS) -- "Ihminen tottuu sotaan. Kuvittele, että seitsemänvuotias poika juoksee luotisateen läpi päästäkseen pelaamaan videopelejä. Niin tapahtui viime yhteenoton aikaan", kertoo nettikahvilaa Pohjois-Libanonin Tripolissa pitävä Mohammad Darwish.

Köyhällä Bab al-Tabbanehin alueella asuvat nuoret ovat turtuneet väkivaltaan, koska aseelliset yhteenotot jatkuvat jo kuudetta vuotta.

Joissakin taloissa ja kaupoissa näkyy Islamilaisen valtion eli Isis-järjestön lippu. Darwishin mukaan lipuilla halutaan vain osoittaa tyytymättömyyttä hallitusta kohtaan.

"Kannatan Isisiä ja Jabhat al-Nusraa", sanoo työtön 19-vuotias Hassan. Hän uskoo, että Isis turvaa hänelle työtä ja rauhanomaisen, islamin mukaisen elämän sekä vapaan liikkumisen.

Köyhyys ja lahkolaisuus

Beirutista 80 kilometriä pohjoiseen sijaitseva Tripoli on Libanonin toiseksi suurin kaupunki, mutta sen sunnienemmistöinen väestö kokee jääneensä valtion hylkäämäksi. Köyhyys ja työttömyys rehottavat.

Tabbaneh on Tripolin kurjimpia alueita. Jopa 76 prosenttia asukkaista elää köyhyysrajan alla. Maaperä on otollinen uskonnolliselle kiihotukselle ja lahkolaisuudelle.

Tabbanehin väkivalta liittyy usein sunnien yhteenottoihin naapurilähiön eli Jabal Mohsenin alaviittien kanssa. Alaviitit luetaan šiiamuslimeihin, ja heihin kuuluu esimerkiksi Syyrian presidentti lähipiireineen.

"Taistelemme puolustaaksemme omaa väkeämme ja saadaksemme rauhan", sanoo Khaled, 19. Hän on leipomossa töissä, mutta osallistuu myös asejoukon toimintaan.

"Ihmiset sotivat, koska heillä ei ole rahaa eikä työtä", korjaa Ahmad, joka on päässyt opiskelemaan insinööriksi paikallisen Ruwwad al-Tanmeya -nuorisojärjestön tuella.

Lapsille palkkaa sodasta

Ruwwadin työntekijä Hoda al-Rifai jakaa Ahmadin näkemyksen: "Monilla perheillä ei ole tuloja. Kun yhteenotto alkaa, taistelijat saavat palkkaa. Taistelijat antavat lapsillekin rahaa tiettyjen tehtävien suorittamisesta. Jo parin euron ansio päivässä voittaa koulunkäynnin – siitä lapset ja vanhemmat ovat yhtä mieltä."

Tabbanehin näköalaton elämä muokkaa nuorten persoonallisuutta, al-Rifai sanoo. "Kun aloitimme työmme, nuorilla ei ollut itseluottamusta."

"Tämä ei ole uskonnollinen, vaan poliittinen konflikti. Kun poliitikot haluavat viestiä jotain toisilleen, he rahoittavat yhteenoton täällä", huomauttaa nettikahvilanpitäjä Darwishin hunnutettu täti.

"Tripolissa voi aloittaa sodan maksamalla jollekin pojalle 20 dollaria", Darwish vahvistaa.

Selvitysten mukaan vain pieni osa Tabbanehin 80 000 asukkaasta osallistuu väkivaltaisuuksiin. Ruwwad-järjestön tukitoiminnan on havaittu vähentävän nuorten sotaisuutta.

Väkivallan kierteessä

Libanonin armeija ja sunnien asemiehet ottivat viimeksi lokakuussa yhteen Tripolissa. Kaupunki halvaantui kolmeksi päiväksi, ja sen vanhimpia osia tuhoutui. Kuolleiksi kirjattiin 8 siviiliä, 11 sotilasta ja 22 militanttia. Sen jälkeen armeija on valvonut köyhää Tabbanehin lähiötä, jonka kadunkulmissa päivystää sotilaita ja panssareita.

Vihanpito juontuu vuosiin 1976–2005, jolloin Libanon oli Syyrian miehittämä. Väkivalta leimahti uudelleen 2008 ja on kiihtynyt Syyrian sisällissodan alettua 2011. Tripolissa on kolmen vuoden aikana ollut yli 20 yhteenottoa, useimmat Tabbanehin sunnien ja viereisen Mohsenin alaviittien välillä. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia