Konfliktimaat korruptioindeksin hännillä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Konfliktimaat korruptioindeksin hännillä

Pohjois-Eurooppa juhlii Transparency Internationalin vuotuisessa korruptioindeksissä, mutta järjestö muistuttaa, että monet alueen firmat ovat sekaantuneet korruptioon ulkomailla.

Konfliktit ja korruptio kulkevat käsi kädessä, osoittaa korruptiota vastaan toimivan Transparency International (TI) -järjestön tuore korruptioindeksi.

Sen mukaan maailman korruptoituneimpia maita olivat vuonna 2015 Somalia, Pohjois-Korea, Afganistan, Sudan, Etelä-Sudan ja Angola. Viisi kymmenestä korruptoituneimmasta maasta on myös maailman rauhattomimpien paikkojen joukossa, järjestö toteaa.

Vuosittain julkaistavassa TI:n korruptioindeksissä mitataan asiantuntijoiden käsityksiä julkisen sektorin korruptiosta. Viime vuonna indeksissä oli mukana 168 maata, joista kaksi kolmasosaa sai alle 50 pistettä maksimista, eli sadasta pisteestä.

Huonosti pärjääviä maita luonnehtii konfliktien lisäksi myös huono hallinto, heikot julkiset instituutiot ja media, joka ei kykene toimimaan riippumattomasti, raportissa kerrotaan. Myös eriarvoisuus on korruptoituneissa maissa laajaa: esimerkiksi Angolassa presidentin tytär Isabel dos Santosia pidetään Afrikan nuorimpana miljardöörinä, mutta samaan aikaan kansasta 70 prosenttia elää alle kahdella dollarilla päivässä, raportissa kerrotaan.

Korruption laajuudesta huolimatta vuosi 2015 oli myös vuosi, jona ihmiset lähtivät kaduille protestoimaan korruptiota vastaan, järjestön johtaja José Ugaz sanoo.

Näin kävi esimerkiksi Brasiliassa, jossa paljastui valtion öljy-yhtiö Petrobrasin korruptioskandaali. Maa putosi indeksissä eniten, sijalle 76. Myös Guatemalassa protestoitiin korruptiota vastaan.

Indeksin kärjessä ovat Tanska, Suomi, Ruotsi, Uusi-Seelanti, Alankomaat ja Norja. Raportissa kuitenkin muistutetaan, että vaikka julkinen sektori olisi puhdas korruptiosta kotimaassa, se ei tarkoita, etteivätkö samat maat olisi sekaantuneet korruptioon ulkomailla. Se nostaa esiin muun muassa ruotsalais-suomalaisen TeliaSoneran, joka on liitetty korruptioon Uzbekistanissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia