Komissio esittää rahoitusmarkkinaveroa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Komissio esittää rahoitusmarkkinaveroa

EU:n komission esittämällä rahoitusmarkkinaverolla on tarkoitus tilkitä EU:n budjettia, ei vähentää kehitysmaiden köyhyyttä, Attac kirjoittaa.

Euroopan unionin komissio ehdotti 28. syyskuuta, että unionin aluelle luotaisiin rahoitusmarkkinavero, jonka avulla kerättäisiin 57 miljardia euroa vuodessa.

Veron puolesta kampanjoiden järjestöjen pettymykseksi uudella rahoitusmarkkinaverolla paikattaisiin köyhyyden vähentämisen sijasta unionin budjettia, Attac kirjoittaa.

Kehitys- ja muiden kansalaisjärjestöjen aloitteissa ensiksi Tobinin verosta sekä myöhemmin yleisestä rahoitusmarkkinaverosta lähtökohtana on pidetty sitä, että veron tuotot ohjattaisiin köyhyyden poistamiseen kehitysmaissa. Ajatus on ollut esillä myös monissa valtioiden välisissä keskusteluissa.

Euroopan komissio ja sen puheenjohtaja José Manuel Barroso perustelivat syyskuussa yleisen rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa sillä, että rahoitusmarkkinat olivat synnyttämässä nykyistä talouskriisiä.

"Viimeisimpien kolmen vuoden aikana jäsenvaltiot ovat myöntäneet apua ja antaneet takuita 4 600 miljardin euron edestä finanssialalle. Nyt on finanssialan vuoro antaa panoksensa yhteiskunnalle ja kantaa vastuuta yhteisen velkakriisin hoidossa", Barroso sanoi puheessaan.

EUobserverin mukaan verotuksen piiriin tulisi 85 prosenttia rahoitusmarkkinoiden kaupankäynnistä. Veron ulkopuolelle jäisi muun muassa yksityishenkilöiden kaupankäynti, mutta siihen sisältyvät suuren mittakaavan osakekaupat, kaupankäynti johdannaismarkkinoilla sekä monimutkaisemmat rahoitusmarkkinatuotteet, jotka yhdistävät useampia arvopapereita.

Veron suuruus olisi vähintään 0,1 prosenttia kaupankäynnistä, jonka yksi tai molemmat osapuolet ovat EU-alueelta. Johdannaismarkkinoiden veroasteeksi tulisi 0,01 prosenttia. Jäsenmailla olisi mahdollisuus periä myös korkeampaa veroa.

Komissio olettaa, ettei vero estäisi yritysten mahdollisuuksia hankkia rahoitusta markkinoilta. Sen sijaan komissio uskoo, että "vero auttaisi hillitsemään osakemarkkinoiden heilahteluja kiihdyttävää automaattista kaupankäyntiä", Attac arvioi.

EUobserverin mukaan komission suunnitelmat saavat vahvaa tukea Ranskan presidentiltä Nicolas Sarkozylta. Saksa, Espanja, Suomi, Luxemburg, Belgia, Itävalta, Unkari, Kreikka and Portugali lasketaan veron tukijoiksi. Sen sijaan Britannia vastustaa veroa.

Attacin mukaan Britannian vastustustuksen vuoksi on mahdollista, että vero toteutetaan ilman Britanniaa tai että sitä ei oteta lainkaan käyttöön. Britannian valtiovarainministeriön lähteisiin viitaten EUobserver kirjoittaa, että britit eivät vastusta veroa periaatteelisista syistä, vaan haluaisivat globaalin veron.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia