Kolumbian rauhanneuvottelut myöhässä aikataulusta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kolumbian rauhanneuvottelut myöhässä aikataulusta

Osapuolet vakuuttavat edelleen rauhantahtoaan.

Kolumbian hallitus sekä sissiliike Farc ovat juuttuneet neuvottelupöytään, vaikka osapuolten alkuperäisten sopimusten mukaan niiden oli tarkoitus saada aikaan rauhansopimus viimeistään 23.3.

Osapuolet eivät kuitenkaan ole saavuttaneet yksimielisyyttä siitä, miten ja missä Farc-taistelijoiden pitäisi laskea aseensa ja kuinka entisten kapinallisten turvallisuus taataan, kun Farc muuttuu kapina-armeijasta poliittiseksi järjestöksi, kertoo The Guardian -lehti.

Sen mukaan Farc pelkää jäseniensä joutuvan väkivaltaisten puhdistusten kohteeksi näiden laskettua aseensa. Noin 3 000 entistä Farcin jäsentä joutui murhatuksi heidän laskettuaan aseensa 1980- ja 1990-lukujen rauhanneuvotteluissa. Hallitus puolestaan vaatii Farcilta näkyvämpiä rauhaneleitä.

Neuvottelujen osapuolet ovat vähätelleet neuvottelujen myöhästymisen merkitystä.

"Määrätietoisuutemme ja rauhanhalumme kasvaa", sanoi salanimellä Iván Márquez tunnettu Farcin Guardianin mukaan.

Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry on tavannut neuvottelujen osapuolet ja kehottanut heitä etsimään rauhaa entistä voimakkaammin. Neuvotteluiden on määrä jatkua tänään.

Uutistoimisto AFP:n mukaan kymmenet tuhannet kolumbialaiset osoittivat viikonloppuna mieltään rauhanneuvotteluita vastaan entisen presidentin Alvaro Uriben puolueen järjestämissä protesteissa. Hallitus ilmoitti viime viikolla myös rauhanneuvotteluiden aloittamisesta toisen sissijärjestön, ELN:n, kanssa.

Kolumbian sisällissota on jatkunut vuodesta 1964 ja vaatinut ainakin 220 000 kuolonuhria. Lisäksi miljoonat ovat joutuneet pakolaisiksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia