Kiinasta alihankkivilla suomalaisfirmoilla edelleen parannettavaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kiinasta alihankkivilla suomalaisfirmoilla edelleen parannettavaa

Finnwatchin viimekesäinen raportti sai yhtiöt ryhdistäytymään, mutta Hong Kong -ketju herättää edelleen huolta.

Osa suomalaisyrityksistä on muuttanut Kiinan-alihankintojaan eettisempään suuntaan sen jälkeen, kun Finnwatch viime kesänä julkaisi raportin Guangdongin maakunnan työntekijöiden heikoista oloista.

Hikistä hommaa -raportin mukaan yritykset muun muassa teettivät laittomia ylitöitä, maksoivat nälkäpalkkaa eivätkä antaneet työntekijöiden järjestäytyä.

Epäkohtia löytyi Clas Ohlsonin, Fiskarsin ja Bilteman alihankkijayrityksistä. Raportin yhteydessä tehtiin myös kysely, joka paljasti, että muidenkin suomalaisyritysten vastuullisuusperiaatteissa on parantamisen varaa.

Ongelmia on edelleen, käy ilmi Finnwatchin helmikuussa tekemästä uusintakyselystä. Järjestö on erityisen huolissaan Hong Kong -ketjusta, joka viimeksi ei edes vastannut vastuullisuuskyselyyn vedoten liikesalaisuuksiin ja ilmoitti nytkin, etteivät sen käytännöt ole muuttuneet oleellisesti viime kesästä.

Sen sijaan esimerkiksi Clas Ohlson on selvityksen ilmestymisen jälkeen muun muassa sisällyttänyt yhteiskunta- ja yritysvastuuvaatimukset hankintapäätöksiinsä ja aloittanut tavarantoimittajien alihankkijoiden tarkastukset. Fiskars kertoi, että sen alihankkijan tehtaalla on tehty tarkastus, ja että tehtaalla noudatetaan nyt lakisääteistä työaikaa. Biltema puolestaan vasta valmistelee vastuullisuusohjeitaan.

Finnwatch on kuitenkin huolissaan siitä, etteivät yhtiöt ole ottaneet käyttöön järjestelmää, jossa omien tarkastusten rinnalla valvontaa suorittaisi kolmas, riippumaton osapuoli.  Se oli yksi edellisen raportin keskeisistä suosituksista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia