Kiina karsii tv-viihdettä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kiina karsii tv-viihdettä

Kiinan johto rajoittaa kovalla kädellä television viihdetarjontaa ja haluaa tilalle "moraalisesti kasvattavaa" ohjelmaa.

Kiinan johto rajoittaa kovalla kädellä television viihdetarjontaa ja haluaa tilalle "moraalisesti kasvattavaa" ohjelmaa.

Kiinan tv ei enää saa esittää "vulgaareiksi" tuomittuja ulkomaisia sarjoja parhaaseen katseluaikaan seitsemän ja kymmenen välillä illalla. Suosituimmat sarjat ovat tulleet Kiinan naapurustosta, kuten Hongkongista, Taiwanista, Etelä-Koreasta ja Thaimaasta.

Nyt sarjoille on saatava valtion hyväksyntä. Jo viime syksynä valtio määräsi Kiinan 34 satelliittikanavaa leikkaamaan viihdeohjelmien osuutta keski-illan tarjonnassaan liki 70 prosenttia tämän vuoden alkuun mennessä.

Esimerkiksi eri alojen lahjakkuuksia seulovien kilpailujen määrä on rajattu kymmeneen vuodessa koko maassa. Joka kanavan on sen sijaan lähetettävä "moraalisesti rakentavaa" ohjelmaa viikoittain.

Rajoituksista seuraa se, että yhä useampi kiinalainen hylkää tv:n ja liittyy entuudestaan 500-miljoonaiseen internetin käyttäjien joukkoon, kriittinen kolumnisti Raymond Zhou, 49, arvioi.

"Aiemminkin tv:tä katsoivat vain anoppini kaltaiset ihmiset, ja nyt hänkin on siirtynyt nettiin", Zhou lohkaisee.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia