Kehitysmaakuvissa tiivistyvät valta ja vastuu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kehitysmaakuvissa tiivistyvät valta ja vastuu

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja usein vieläpä tuhannesti tekstiä tehokkaammin. Siksi kehityskysymysten kanssa työskentelevien kansalaisjärjestöjen ohjeeksi on hiljattain koottu uudet kuvien käyttöä koskevat toimintaperiaatteet.

Kumpi on todenmukaisempi kuva kehitysmaasta, lauma nauravia lapsia ulkona auringossa vai äiti, joka syöttää kärpästen ympäröimää, nälän riuduttamaa vauvaansa?

Ainoaa oikeaa vastausta ei ole, mutta oikeimpaan voisi osua, jos sanoisi, ettei kumpikaan.

Kuvien merkitykset ovat aina katsojien mielessä, muistuttaa Irlannin kehitysyhteistyöjärjestöjen katto-organisaation Dóchasin konsultti Siobhán McGee.

McGee on ollut mukana uudistamassa Dóchasin tuottamaa kehitysmaakuvien käyttösäännöstöä. Sen pääperiaatteet ovat selvät: kun kansalaisjärjestöt käyttävät kuvia, niiden tulee kunnioittaa kuvattavien ihmisarvoa, edistää oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa, esittää tilanteet todenmukaisesti ja välttää stereotyypittelyä.

Markkinointia, varainkeruuta vai journalismia?

Tähän selkeys sitten loppuukin. Kuvien käytössä kun täytyy käytännössä ottaa huomioon myös se, mihin kuvia käytetään.

Siinä on melkoinen ero, onko kuvan tarkoitus markkinoida järjestön toimintaa ja kerätä sille varoja vai kenties kuvittaa järjestön toimituksellista materiaalia, McGee sanoo. "Näiden välillä voi olla jopa ristiriita, koska yleisöt ovat erilaisia."

Jostakin syystä järjestöjen varainkeruu onnistuu useimpien markkinanaisten ja -miesten mukaan parhaiten, jos mainoksissa käytetään kuvia lapsista. Ja kärjistäen: vielä enemmän lahjoituksia saadaan, jos lapset näyttävät tarvitsevan juuri katsojan apua.

Tästä huolimatta järjestöjen tiedotuksen pitäisi olla yhdenmukaista, McGee painottaa, eli samojen periaatteiden pitäisi päteä niin markkinointiin ja varainkeruuseen kuin muuhunkin tiedotukseen. Käytännössä tämä kuitenkin toteutuu harvoin.

"Totta kai järjestöjen pitää kerätä rahaa sikäli kuin mahdollista. Eri asia on kuitenkin se, pitäisikö järjestöjen lainkaan hyväksyä lahjoituksia, jos niitä katsotaan kalastellun eettisesti arveluttavilla kuvilla", McGee sanoo.

Joskus liian kaunis ei ole tarpeeksi totta

Toisaalta varsinkin lasten kuvia käytetään järjestötiedotuksessa usein myös päinvastoin, rakentamaan äärimmäisen positiivisia merkityksiä.

Lauma hymyileviä, kameran kautta silmiin katsovia lapsia lienee tuttu kuva itse kullekin, eikä ihme. Eräillä suomalaisjärjestöilläkin on käytössään ohjeisto, joka määrää näyttämään kuvissa sen, mihin järjestöt pyrkivät.

"Tämä on eräänlaista äärimmäistä poliittista korrektiutta", McGee kuittaa.

Toistaiseksi jokainen joutuu päättelemään itse, rikkooko "äärimmäinen poliittinen korrektius" esimerkiksi Dóchasin ohjetta kuvata maailmaa mahdollisimman todenmukaisesti.

Listan kuvankäytön käytännön ohjeista Dóchas julkaisee huhtikuussa. Alla kuitenkin ajatusten herättäjäksi muutama maailma.netin toimituksen tulkinta.

Sióbhan McGee vieraili viime viikolla Helsingissä kouluttamassa kehitysyhteistyötä tekeviä kansalaisjärjestöjä. Hänen koostamaansa (pdf) voi tutustua ja sen voi tulostaa allekirjoitettavaksi esimerkiksi . Dóchasin työhön voi tutustua tarkemmin .

Mitä kuvan ulkopuolella tapahtuu? Kuvan tiukka rajaus saa lapsen näyttämään eksyneeltä, ja ruoka-apupaketti kädessä hänestä välittyy kuva avuttomana, ulkomaisen pelastuksen kohteena. Kuvateksti kertoo, että "nälkä on yksi ensimmäisistä riskeistä, jotka kohtaavat luonnonkatastrofeista selvinneitä" ja että kuva on Indonesian Banda Acehista vuodelta 2005. Tulkinta olisi voinut muuttua, jos kuvaan olisi sisällytetty ympäristöä – esimerkiksi lapsen vanhemmat, jos he olivat tilanteessa läsnä. Kuva: Maailman ruokaohjelma WFP

Stereotyyppinen avun ja katseen kohde Miksi lapsi istuu lattialla luonnottoman oloisessa asennossa, eikö hän jaksa nousta ylös? Miksi hän näyttää olevan yksin kuin autiossa huoneessa? Kuvan alla on teksti, joka kertoo, että "yksi hiv/aids-epidemian tuhoisimmista seurauksista on orpojen kasvava määrä". Katsojalle ei kuitenkaan näytetä kontekstia, mikä jättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia siihen, mistä kuvassa on kyse. Lapsi kuvataan stereotyyppisesti niin, että hän vaikuttaa tarvitsevan katsojan apua. Kuva: Maailman ruokaohjelma WFP

Aktiivisia toimijoita Vaikka kuva on rajattu tiukkaan, katsojalle välittyy käsitys toiminnasta: lapset ovat todennäköisesti matkalla kouluun. Lapset kuvataan aktiivisiksi toimijoiksi, joilla on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä. Kuva: Suomen Unicef

Lapsi on lapsi joka paikassa Lapset on kuvattu osana ympäristöään siten, että katsojalle välittyy käsitys siitä, missä lapset elävät. Vaikka olosuhteet näyttävät köyhiltä, lapset iloitsevat ja leikkivät, samaan tapaan kuin esimerkiksi suomalaiskatsojaa lähellä olevat suomalaislapset. Kuva esittää lapset tasa-arvoisina paikasta riippumatta. Kuva: Maailman ruokaohjelma WFP

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia