Kehitysavun rahavirtojen seuraaminen on helpottunut – Suomen läpinäkyvyys parani huonosta keskinkertaiseksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kehitysavun rahavirtojen seuraaminen on helpottunut – Suomen läpinäkyvyys parani huonosta keskinkertaiseksi

Tuoreen arvion mukaan Suomen ja muidenkin avunantajien lahjoittamaa kehitysapua on aiempaa helpompi seurata. Esimerkiksi tuloksista kerrotaan yhä kuitenkin aivan liian vähän.

Kolikoita lasissa

Kehitysavun rahavirtoja on aiempaa helpompi seurata. Kuva: Nikki Buitendijk / CC BY-ND 2.0.

Suomen kehitysavun läpinäkyvyys saa tuoreessa vertailussa arvosanan keskinkertainen. Tulos on parempi kuin vuonna 2016, jolloin läpinäkyvyys arvioitiin huonoksi.

Arvion on tehnyt kansainvälinen kehitysavun avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen pyrkivä Publish What You Fund -kampanja, joka vertaili 45:tä avunantajaa sen perusteella, miten helppoa on seurata niiden antaman kehitysavun käyttöä.

Suomen lisäksi vertailussa on mukana on muita isoja avunantajamaita sekä esimerkiksi kehityspankkeja, jotka antavat vuosittain yli miljardi dollaria apua. 

Vertailussa kartoitettiin esimerkiksi sitä, miten avoimesti avunantajat julkaisevat apua koskevia suunnitelmia, budjetteja ja hankekohtaisia tietoja. Parhaiten pärjäävät Aasian kehityspankki, YK:n kehitysohjelma ja Ison-Britannian kehitysapuvirasto. Hännillä, ”erittäin huonossa” kategoriassa ovat Japani, Arabiemiraatit ja Kiina.

Yleisesti ottaen avun läpinäkyvyys on parantunut, Publish What You sanoo. Lähes kaikki toimijat julkaisevat tietonsa yhteisen standardin mukaisesti. Puolet julkaisee tietonsa vähintään kuukausittain. Vuonna 2016 näin teki vain neljännes. 

Toisaalta etenkin tuloksista kerrotaan edelleen liian vähän. Yli neljännes avunantajista ei julkaise hankekuvauksia ollenkaan ja jos julkaisee, vain asiantuntijat voivat ymmärtää niitä, raportissa todetaan. 

”Vain 15 avunantajaa julkaisee nykyisten hankkeiden tulostietoja. Tämä vaikeuttaa sen ymmärtämistä, mikä toimii ja saavutetaanko luvatut tulokset”, sanoo Publish What You Fundin vt. toimitusjohtaja Catherine Turner tiedotteessa.

Yleisin arvosana on Suomenkin saama ”keskinkertainen”. Suomi on hieman puolivälin alapuolella sijalla 26 ja on Pohjoismaista toiseksi paras. Se saa kiitosta esimerkiksi siitä, että se on ryhtynyt julkaisemaan tietoja neljännesvuosittain. Ongelmat taas liittyvät esimerkiksi erilaisten dokumenttien ja tulosten julkaisemiseen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia