Kännyköiden määrä kasvaa ennätysvauhtia Afrikassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kännyköiden määrä kasvaa ennätysvauhtia Afrikassa

23 maassa jo kahdella kolmesta on kännykkä.

Jo 65 prosenttia kotitalouksista 23:ssa Saharan eteläpuolisen Afrikan maassa omistaa ainakin yhden kännykän. Määrä on kasvanut nopeammin kuin monien kotitalouksien tulot, käy ilmi Gallupin kyselytutkimuksesta.

Tuhansiin haastatteluihin perustuvan tutkimuksen mukaan vuodesta 2008 alkaen kännyköiden määrä on noussut tutkimusmaissa mediaaniarvolla laskettuna noin 27 prosenttia. Se tekee Afrikasta maailman nopeimmin kasvavan mobiiliteknologiamarkkinan. Kännyköiden määrän kasvu lyö jopa tulojen kasvun: kännyköiden määrän vuotuinen kasvu on ollut viisi prosenttia, tulojen kasvu neljä.

Maanosa on myös jättämässä lankapuhelinvaiheen lähes kokonaan väliin – lankaliittymä löytyy vain kahdelta prosentilta tutkimusmaiden kotitalouksista, eikä luku ole vuoden 2008 jälkeen kasvanut.

Suurin kännykkätiheys on tutkimuksen mukaan Mauritaniassa, jossa 96 prosentilla väestöstä on kännykkä. Seuraavina tilastossa ovat Botswana, Senegal, Ghana ja Sambia. Kasvu on ollut nopeinta Zimbabwessa ja Burkina Fasossa, yhdeksän prosenttia vuodesta 2008 alkaen.

Kasvu ei ole kuitenkaan ollut tasaista. Kännyköitä on eniten rikkaiden ja kaupungeissa asuvien kotitalouksissa. Toisaalta yli puolella köyhimmästä viidenneksestäkin on kännykkä, tutkimuksessa kerrotaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia