Jopa poliisi syrjii transihmisiä Domikaanisessa tasavallassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Jopa poliisi syrjii transihmisiä Domikaanisessa tasavallassa

Yhteiskunnan laidalla elävän transyhteisön kamppailu oikeuksiensa puolesta on kuitenin alkanut tuottaa tulosta, toteaa Petra Töller.

Vakava syrjintä joko yhteiskunnan, koululaitoksen, ystäväpiirin, oman perheen tai kaikkien neljän tekijän toimesta aiheuttaa kohtalokkaita seurauksia monille Dominikaanisen tasavallan transihmisille. Valtion transvähemmistö on kuitenkin vuosien saatossa alkanut vähitellen organisoitua, sekä etsiä apua ja ratkaisukeinoja syrjinnän aiheuttamiin ongelmiin.

"Toivon, että jonakin päivänä saan elää yhteiskunnassa, joka kunnioittaa oikeuksiani ja tarjoaa minulle mahdollisuuksia - aivan kuten kelle tahansa muullekin 'tavalliselle' ihmiselle", toteaa Nairovi Castillo, COTRAVETD-järjestön koordinaattori.

COTRAVETD ajaa prostituutiota harjoittavien transihmisten oikeuksia ja auttaa jäseniään myös muilla tavoin, esimerkiksi terveystietoutta levittämällä. Monilla prostituoituina toimivilla transihmisillä ei ole ollut riittävästi tietoa harjoittamansa ammatin vaaroista tai omista oikeuksistaan hakea apua ongelmiin, ja tietoisuutta levittävälle taholle on ollut tarvetta.

Rankka alkusysäys ja ihmisten syrjintä

Castillo joutui jättämään kotinsa 13-vuotiaana, koska hänen perheensä ei hyväksynyt lapsen erilaisuutta. Sukupuoli-identiteettinsä kanssa kamppaileva nuori päätyi monien kaltaistensa tapaan harjoittamaan prostituutiota, jotta pystyisi elättämään itsensä.

Dominikaaninen transvähemmistö mainitsee juuri perheen hyväksynnän yhdeksi suurimmista vaikeuksistaan.

Negatiivinen vastaanotto jo nuoruusiässä aiheuttaa monille traumaattisia kokemuksia. Se sysää monet koko elämän kestävään köyhyyden noidankehään, jonka vaikutuksia ovat syrjintä, alhaiseksi jäänyt koulutus ja vaikeudet löytää kunniallista työtä. Transihmiset joutuvat näin sivuun yhteiskunnan rattailta.

Monet tuntemattomat ihmiset käyttäytyvät alentavasti transihmisiä kohtaan, mikä lisää entisestään transihmisten hyljeksittynä olemisen tunnetta.

Joidenkin transvähemmistön edustajien mukaan heitä päin on heitelty esineitä kadulla kulkiessa. Joissakin tapauksissa väkivallan harjoittaja on ollut poliisi, joka suorittaa välillä aiheettomia transihmisten pidätyksiä.

Sukupuolenvaihdoksen vaikeus ja terveysriskit

Monet transihmiset toivovat pääsevänsä sukupuolenvaihdosleikkaukseen jonakin päivänä, mutta enemmistölle se jää vain haaveeksi. Julkisella sektorilla toimivilla lääkäreillä ei monesti ole riittävää, leikkauksen toteuttamista vaadittavaa osaamista, eikä tietoa naishormonien käytöstä.

Yksityisellä sektorilla hinnat ovat sen verran korkeat, ettei tavallisesti nälkäpalkalla elävillä transihmisillä ole siihen varaa.

Vaikka transhenkilö pääsisikin sukupuolenvaihdosleikkaukseen, hän joutuisi säilyttämään edellisen sukupuolen mukaisen identiteettinsä, sillä miehen nimen muuttaminen naisen nimeksi ja päinvastoin on kiellettyä Dominikaanisessa tasavallassa. Näin ollen kunniallisen työn löytäminen koituisi edelleen ongelmaksi, koska henkilötietojen mukaan transhenkilö olisi edelleen aikaisemman sukupuolensa edustaja.

Transihmisiä syrjitään yleisesti sairaaloissa ja terveyskeskuksissa, mikä tuo omat esteensä sukupuolenvaihdosleikkauksen toteuttamiselle.

Vakavampi seuraus hoitohenkilökunnan osoittamasta alentavasta kohtelusta on se, että suuri osa transihmisistä ei halua hakeutua minkäänlaiseen terveydenhoitoon. Tämä altistaa transihmiset entistä enemmän HI-virukselle ja muille sairauksille.

Tilanteen parantamiseksi muun muassa COTRAVETD-järjestö on kehittänyt auttavan hoitopalvelun transyhteisön jäsenille.

HIV on transyhteisön sisällä vakava ongelma. Valtion homo- ja transryhmässä HIV-tartunnan esiintyneisyys on noin 11 prosenttia, kun koko väestön osalta esiintyneisyys on 1,1 prosenttia.

Monet tartunnan saaneet tuntevat häpeää viruksen kantajana olemisesta. Tilannetta pahentaa se, että Dominikaanisessa tasavallassa on todettu HIV-positiivisia henkilöitä syrjivää käyttäytymistä.

Edellä mainitun hoitohenkilökunnan harjoittaman diskriminoinnin vuoksi HIV-tartunnan saaneet transhenkilöt eivät mielellään hakeudu sairaalahoitoon.

Edistyksen merkkejä

Castillon ja hänen kumppaneidensa sitkeä taistelu ihmisoikeuksien puolesta on tehnyt tulosta. Transihmiset ovat saaneet lisää tietoa ja koulutusta, ja tietoisuutta trasihmisten oikeuksista on levitetty dominikaanien keskuudessa.

Apua on saatu myös YK:n kehitysohjelma UNDP:lta, joka on auttanut HLBT-yhteisöjen muodostamia järjestöjä tekemään yhteistyötä keskenään ja puolustamaan oikeuksiaan enemmän.

Haasteita riittää kuitenkin vielä paljon. Suurimmat haasteet Castillon mukaan ovat yleisen hyväksynnän parantaminen, sekä valtion lainsäädäntöön vaikuttaminen.

Valtion tulisi säätää laki seksuaali-identiteetistä, joka oikeuttaisi transihmisille elämän tavallisina yhteiskunnan jäseninä. Yleinen hyväksyntä voisi parantua jos paikallisväestö ja yhteiskunnan eri sektorien toimihenkilöt saisivat enemmän tietoa transihmisten todellisuudesta.

Ihmisoikeuksien puolustamisen ohella Castillo itse on saanut kokea, miten omaan asiaan ja omaan itseensä uskominen voi muuttaa myös oman lähipiirin suhtautumista: "Olen transseksuaali jolla on vaikutusvaltaa ja taisteluhalua. Tänä päivänä äitini ja sisarukseni ihannoivat minua."

Artikkeli käsittelee niiden transhenkilöiden olosuhteita, jotka ovat syntyneet miehiksi ja kokevat olevansa naisia. Naisiksi syntyneiden ja miehiksi itsensä kokevien transhenkilöiden tilanteesta on tähän mennessä saatu vain vähän tietoa.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt Karibian saarilla ja Dominikaanisessa tasavallassa

Seksuaalivähemmistöt ja niiden hyväksyminen on teema, joka jakaa Karibian saarten valtiot kahteen leiriin. Saariryhmän edustajista Kuuba on osoittanut merkittävää edistystä viime vuosina maassa toimivan CENESEX-järjestön ahkeran kampanjoinnin ansiosta. Samaan aikaan kuitenkin esimerkiksi Jamaicalla, Saint Kitts ja Nevisillä, Barbadoksella ja Saint Lucialla homoseksuaalisuus on laitonta ja tuomio sen harjoittamisesta on ankara.

Edellä mainitun saarivaltioiden joukosta Dominikaaninen tasavalta on homomyönteisemmässä ryhmässä. Homoseksuaalisuus on laillista ja maassa on jo järjestetty PRIDE-kulkue ja kaksi kansainvälistä HLBT-yhteisön elokuvafestivaalia.

Edistysaskelista huolimatta seksuaalivähemmistöjen edustajilla on suuria vaikeuksia elää normaalia elämää.

Dominikaanisen tasavallan ihmisoikeusraportin (2010) mukaan HLBT-yhteisön edustajat kokevat syrjintää jokaisella yhteiskunnan sektorilla terveydenhoidosta koulutukseen.

Dominikaanisten kansalaisjärjestöjen mukaan monia seksuaalivähemmistöjen edustajia on karkoitettu koulusta, pidätetty aiheettomasti tai erotettu työpaikalta ilman syytä. Joiltakin on myös evätty mahdollisuus asunnon ostoon tai vuokraamiseen seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

Viranomaiset ovat myös kieltäneet seksuaalivähemmistöjen edustajia kokoontumaan yleisissä tiloissa.

Väkivalta on vakava ongelma dominikaanisen HLBT-yhteisön edustajille. Monet ovat joutuneet hyökkäyksen, pelottelun tai uhkailun kohteiksi.

Kansalaisjärjestöjen mukaan suuri osa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajista ei halua tehdä rikosilmoitusta, sillä pelko mahdollisesta kostosta on liian voimakas. Monet tällaisista kostoiskuista jäävät vaille tuomiota.

Varsinkin transihmisillä on iso riski joutua väkivallan uhreiksi.

Siviilien harjoittama väkivalta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan on mennyt joissain tapauksissa liian pitkälle. Useat kuolintapaukset vuoden 2010 aikana olivat yhteyksissä uhrien seksuaaliseen suuntautumiseen.

Vuodesta 2006 on rekisteröity 18 murhaa, jotka ovat kohdistuneet prostituoituina toimiviin transihmisiin.

Vaikka Dominikaanisen tasavallan HLBT-yhteisön asema vaikuttaakin siis paremmalta moniin sen naapurimaihin verrattuna, löytyy tilastojen takaa paljon kulttuuriin juurtuneita negatiivisia asenteita, jotka ovat esteenä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen mahdollisuuksille elää samoin oikeuksin kuin maan valtaväestön edustajat.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia