Jehovan todistajien erivapautus vaakalaudalla? | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Jehovan todistajien erivapautus vaakalaudalla?

Rauhanjärjestöjen mielestä erivapauden poistaminen yhdeltä ryhmältä ei vahvistaisi muiden perusoikeuksia tai tasa-arvoa, kirjoittaa Laura Lodenius.

Juttu on julkaistu alun perin Pax-lehdessä 4/2012.

Suomessa on noin 19 000 Jehovan todistajaa. Heidän mukaansa kunnon kristityn tulee pysyä puolueettomana suhteessa yhteiskuntaan ja poliittisiin järjestelmiin. Uskontokunnan edustajat eivät siksi ole halunneet myöskään mennä armeijaan tai osallistua yhteiskuntajärjestelmän tukemiseen siviilipalveluksen kautta.

Kun moni Jehovan todistaja aikoinaan päätti valita totaalikieltäytymisen tien, nousi vankilaan tuomittujen totaalikieltäytyjien määrä nopeasti suureksi. Tilastojen kaunistamiseksi säädettiinkin vuonna 1985 niin kutsuttu vapautuslaki, jossa Jehovan todistajat vapautettiin asevelvollisuudesta kokonaan vakaumuksensa nimissä. Tämän jälkeen vankilaan ovat joutuneet enää ne, jotka kieltäytyvät ase- ja siviilipalveluksesta muista omaantuntoon tai vakaumukseen liittyvistä syistä.

Viime vuosina on toistuvasti väläytelty ajatusta Jehovan todistajien erivapaudesta luopumisesta. Tätä on toivonut myös pääesikunta, ja vuonna 2007 puolustusministeriö asetti toimikunnan selvittämään asiaa. Yksimielisyyttä ei kuitenkaan syntynyt. Stefan Wallin ehdotti erivapauden purkamista puolustusministerinä vuonna 2011 ja ehdotti samalla, että Jehovan todistajat suorittaisivat armeijan sijaan siviilipalveluksen esimerkiksi omissa seurakunnissaan.

Nyt aihe on taas ajankohtainen. Eduskunnan puolustusvaliokunnan perussuomalainen puheenjohtaja Jussi Niinistö teki elokuussa asiasta kirjallisen kysymyksen ja totesi haastatteluissa, että haluaa palauttaa Jehovan todistajien asevelvollisuuden. Niinistön mielestä yhden uskontokunnan erivapaus asevelvollisuudesta ei ole tasapuolista muita kohtaan.

Uusi puolustusministeri Carl Haglund vastasi kysymykseen ja päätti asettaa selvitysmiehen kartoittamaan asevelvollisuudesta vapauttavaa lainsäädäntöä. Tehtävään nimettiin Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen. Selvitystyöryhmän on tarkoitus huhtikuussa antaa esityksensä siitä, pitäisikö hallituksen kumota erityislaki, jonka nojalla Jehovan todistajat on vapautettu asepalveluksesta.

Erivapaus voi tuntua kummalliselta maassa, jossa moni nuori mies menee yhä omantunnonsyistä ja vakaumuksensa vuoksi "totaalina" vankilaan. Rauhanjärjestöt eivät silti ole nähneet, että erivapauden poistaminen yhdeltä ryhmältä vahvistaisi muiden perusoikeuksia tai tasa-arvoa. Todellisuudessa asevelvollisuutta ei suinkaan suorita enää koko ikäluokka, ei edes koko miesikäluokka.

"Tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta tulisikin lisätä poistamalla pakollinen asevelvollisuus kaikilta miehiltä, uskonnosta riippumatta. Maanpuolustuskoulutus olisi mahdollista organisoida vapaaehtoisuuden pohjalta, emmehän me pakota ihmisiä ryhtymään myöskään sairaanhoitajiksi tai opettajiksi, vaikka ne ovat meidän kaikkien kannalta paljon sotilasta tärkeämpiä tehtäviä", toteaa Sadankomitean pääsihteeri Eekku Aromaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia