Järjestöt: Liikkumisrajoitukset Itä-Jerusalemissa kollektiivinen rangaistus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt: Liikkumisrajoitukset Itä-Jerusalemissa kollektiivinen rangaistus

Israel on väkivaltaisuuksien kiihtyessä lisännyt tiesulkuja ja tarkastuspisteitä. Viivytys sairaalaan pääsyssä vaati palestiinalaisnaisen hengen.

Israelin lisäämät tarkastuspisteet ja tiesulut miehitetyssä Itä-Jerusalemissa vaikeuttavat monien palestiinalaisten peruspalveluiden saantia. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kyseessä on laiton kollektiivinen rangaistus palestiinalaisten tekemistä väkivallanteoista.

Israel alkoi lisätä tarkastuspisteitä ja tiesulkuja Itä-Jerusalemiin viime viikolla, syynä lokakuun aikana pahentuneet väkivaltaisuudet. Israelilaisen ihmisoikeusjärjestön B'Tselemin mukaan tiesulkuja on nyt 21 ja tarkastuspisteitä 14. Lisäksi Itä-Jerusalemin ja Länsirannan välillä ja Itä-Jerusalemin eri osien välillä on 12 pysyvää tarkastuspistettä.

Esteet vaikeuttavat myös pääsyä sairaaloihin. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) kertoi keskiviikkona, että maanantaina 65-vuotias, Issawiyan lähiöstä kotoisin ollut nainen kuoli hengitystieongelmiin sen jälkeen, kun häntä kuljettanutta autoa oli viivytetty tarkastuspisteellä. Nainen oli hengittänyt edellisenä päivänä Israelin joukkojen käyttämää kyynelkaasua.

Myös Suomen Lähetysseura kertoo, että tarkastuspisteet haittaavat potilaiden pääsyä sairaaloihin. Järjestön kumppani, Luterilainen maailmanliitto, tukee Itä-Jerusalemissa Augusta Victorian sairaalaa, jonka ambulanssien ja henkilöstön viivytykset tarkastuspisteillä ovat haitanneet potilaiden hoitoa.

Amnesty Internationalin tutkijan Jacob Burnsin mukaan tarkastuspisteet ja tiesulut ovat kansainvälisen lain vastainen kollektiivinen rangaistus, joka kohdistuu tuhansiin ihmisiin. Vaikka Israelin viranomaisilla on velvollisuus taata turvallisuus, nyt kyse on suhteettomista toimista, hän muistuttaa. Hänen mukaansa muun muassa vammaiset lapset ovat joutuneet odottamaan bussissa tuntikausia tarkastuspisteellä.

"Tiesulut ovat syrjiviä ja laittomia ja rikkovat Israelin velvoitteita kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien sopimuksessa. Keinotekoisia liikkumisenvapauden rajoituksia ja muita ihmisoikeusloukkauksia ei voi oikeuttaa turvallisuudella", hän kirjoittaa.

Israelin ja palestiinalaisten väkivaltaisuudet ovat kiihtyneet lokakuun aikana. Palestiinalaisten puukkohyökkäyksissä ja ampumisvälikohtauksissa on kuollut vaihtelevien tietojen mukaan noin kymmenen israelilaista. Israelin joukot puolestaan ovat tappaneet vajaat 50 palestiinalaista, joista osa on ollut hyökkääjiä. Myös palestiinalaisia mielenosoittajia ja lapsia on kuollut. Palestiinan Punainen Puolikuu on kertonut hoitaneensa Länsirannalla lähes 5 000:ta loukkaantunutta.

OIKAISU 26.10. Alkuperäisessä tekstissä puhuttiin Palestiinan Punaisesta Rististä. Oikea järjestö on Punainen Puolikuu.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia