Jalkaväkimiinat kielletty nyt koko EU-alueella | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Jalkaväkimiinat kielletty nyt koko EU-alueella

Puola ratifioi viimeisenä EU-maana miinat kieltävän sopimuksen. Samalla kuusi uutta maata on lisäksi ilmoittanut saaneensa miinanraivauksen päätökseen alueellaan.

Puola on ilmoittanut ratifioivansa miinat kieltävän sopimuksen. Sopimuksen on allekirjoittanut nyt yhteensä 161 maata ja mukana ovat kaikki EU-maat, kertoo International Campaign to Ban Landmines.

NATO-maista ainoastaan Yhdysvallat on vielä sopimuksen ulkopuolella, mutta sekin osallistui sopimusmaiden järjestämään kokoukseen viime viikolla Genevessä. Myös 17 muuta sopimuksen ulkopuolella olevaa maata osallistui kokoukseen, joukossa muun muassa Kiina, Libya, Burma, Saudi-Arabia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat.

Kokouksessa ilmoitettiin lisäksi kuuden uuden maan ilmoitettiin kokouksessa saneen alueensa raivattua miinoista. Miinoista vapaiksi alueiksi julistettiin muun muassa Kongo, Gambia ja Tanska, joka sai viimeisen raivatuksi viimeisen toisen maailmansodan aikaisen miinakentän kesällä.

Positiivisten uutisten lisäksi kokouksessa nostettiin esille myös huoli uhrien auttamiseksi käytettävien varojen vähentymisestä. ICBL ilmaisi huolensa myös Sudanin ja Jemenin epäillyistä sopimusrikkomuksista miinojen käytössä. Lisäksi Valko-Venäjä, Kreikka ja Ukraina eivät ole tuhonneet miinavarastojaan määräaikoihin mennessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia