Israelin armeija rakentaa Itä-Jerusalemiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Israelin armeija rakentaa Itä-Jerusalemiin

Vuoden 1967 sodassa vallatulle maapalstalle suunnitellaan maanpuolustuskorkeakoulun uutta kampusta.

(Kuva: tpgraham / Flickr.com / cc 2.0)

Haaretz-päivälehden saamien dokumenttien mukaan Israelin puolustusvoimat (IDF) on rakentamassa sotilastukikohdan vuonna 1967 vallattuun Itä-Jerusalemiin.

Lehden mukaan IDF:n uuteen tukikohtaan ollaan sijoittamassa  muun muassa osia kansallisesta maanpuolustuskoulusta.

Israelin puolustusministeriö ja koulun rakentamisesta vastaava paikallishallinto sanovat rakennettavan tukikohdan sijoittuvan alueelle, joka oli osa Israelia ennen vuoden 1967 sotaa. Haaretzin saamien dokumenttien mukaan suurin osa tukikohdan pinta-alasta tulee kuitenkin olemaan Jordanilta sodassa vallatuilla alueilla.

Kansainvälisen oikeuden mukaan Israelin miehitys Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa on laiton. Israelin ja palestiinalaishallinnon väliset rauhanneuvottelut kariutuivat viime syksynä Israelin hallituksen päätettyä jatkaa siirtokuntien rakentamista Länsirannalla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia