Iso valliriutta menettämässä UNESCOn maailmanperintökohde-statuksen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Iso valliriutta menettämässä UNESCOn maailmanperintökohde-statuksen

Australia ei ole onnistunut parantamaan Ison valliriutan suojelua UNESCOn antamassa määräajassa, sanovat järjestöt.

Australia ei ole onnistunut UNESCOn sille määräämissä suojelun parantamistoimissa, sanovat luonnonsuojelujärjestöt. Helmikuun alussa umpeutui UNESCOn maalle antama määräaika, jonka aikana Iso valliriutan suojelua piti parantaa, jotta sen asema yhtenä maailmanperintökohteena säilyisi, WWF kertoo.

"Koska nämä kriteerit täyttyvät huonosti, meillä on syytä pelätä, että UNESCOlle ei jää muuta mahdollisuutta kuin suositella Ison valliriutan sijoittamista 'vaarassa' -listalle", sanoo Australian WWF:n kampanjajohtaja Richard Leck.

Australian itärannikolla oleva valliriutta suojeltiin jo kymmeniä vuosia sitten, mutta valliriutta on menettänyt puolet korallikuorestaan 1960-luvun jälkeen. Riuttaa rapauttavat muun muassa lämpenevät meret, mantereelta valuvat lannoitteet sekä tuhoisat trooppiset myrskyt.

Luonnonsuojelujärjestöjen mukaan huolta valliriutan tulevaisuudelle aiheuttavat alueelle suunnittellut suuret satamien kehittämishankkeet sekä yleinen poliittinen ilmapiiri, joka heikentää rannikoiden suojelupyrkimykset. WWF Suomen meriasiantuntija Vanessa Ryan mielestä vuonna 2010 sattunut rahtilaivan karilleajo suojelualueella ja siitä seurannut öljyvuoto ovat esimerkkejä alueen tehottomasta suojelusta ja valvonnasta.

Sekä WWF että australialainen meriensuojelujärjestö AMCS ovat vaatineet hallitusta keskeyttämään kaikki merkittävimmät rakennus- ja kehittämishankkeet siihen asti, kunnes valliriutan suojeleminen on varmistettu.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia