Ilmastonmuutos tuomassa kilpikonnat Suomen luontoon | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ilmastonmuutos tuomassa kilpikonnat Suomen luontoon

Suomen luonto on mullistumassa lähivuosikymmeninä, arvioi Heini Kujala.

Suomen luonto on muuttumassa jo lähitulevaisuudessa rajusti ilmastonmuutoksen myötä, sanotaan toukokuun lopulla julkaistussa tutkimuksessa.

Helsingin yliopistolla tehdyn tutkimuksen mukaan Etelä-Suomeen voi levitä pysyvästi uusia eläinlajeja, kuten Euroopan suokilpikonnia ja tulisalamantereita jo vuoteen 2080 mennessä.

Pohjoisessa taas erityisesti tundra- ja tunturilajit joutuvat ahtaalle, arvioi aihetta tutkinut Helsingin yliopiston biologi Heini Kujala.

Kujalasta on huolestuttavaa, että Suomen suurimmat kansalliset eliöseurannat ovat melkein puhtaasti harrastajapohjaisia ja alueellisesti epätasaisia.

"Valtion pitäisi olla kiinnostunut siitä, millaisia seurauksia ilmastonmuutoksella on eliöstölle."

Muutokset eläinpopulaatioiden kasvussa ja levinneisyydessä vastaavat rankimpia ilmastonmuutosennusteita, Kujala kertoo. Kasvihuonepäästöjen kasvaessa tämä ei ole ihme, hän lisää.

Uusien lajien leviämiseen tarvitaan suotuisan ilmaston lisäksi oikeanlainen elinympäristö. Itämeri estää tehokkaasti monien lajien leviämistä Suomeen, mutta näiden asioiden ennustaminen on vaikeaa, Kujala muistuttaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia