Ikääntyminen haastaa ihmiskunnan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ikääntyminen haastaa ihmiskunnan

Yli 65-vuotiaiden määrä ylittää alle 15-vuotiaiden määrän maailmassa arviolta vuonna 2075. Väestön vanheneminen aiheuttaa valtioille valtavia kuluja ja sen pelätään heikentävän kansakuntien luovuutta.

Kaksi ikääntynyttä miestä juttelee kadulla Zimbabwen Masvingossa.

Väestö ikääntyy myös kehitysmaissa. Kuva Zimbabwen Masvingon maakunnasta. Kuva: Jeffrey Moyo / IPS.

(IPS) -- Jos 1900-lukua leimasi nopea väestönkasvu – 1,6 miljardista 6,1 miljardiin – kuluvan vuosisadan tunnuspiirre on väestön ikääntyminen. Sen vaikutukset tuntuvat kaikilla elämänalueilla.

Maapallolla on nyt reilut 7,5 miljardia asukasta, ja YK ennustaa määrän nousevan 11 miljardiin vuoteen 2100 mennessä.

Ihmiskunnan tähänastisessa historiassa ikärakenne on pysynyt verrattain nuorena. Vielä 1900-luvulla yli 65-vuotiaiden osuus oli keskimäärin 5 prosenttia, mutta 2000-luvulla se hiipii lähemmäs 25:tä prosenttia.

Vauraissa G20-ryhmän maissa ikäihmisten osuus yltää neljännekseen väestöstä vuoteen 2100 mennessä. Kahdeksassa maassa, joihin kuuluvat Kiina, Saksa, Italia ja Japani, joka kolmas asukas on tuolloin seniori.

Naisilla on enemmistö vanhusväestössä. Ainakin Japanissa, Portugalissa, Singaporessa ja Etelä-Koreassa naisista peräti 40 prosenttia on 65 vuotta täyttäneitä vuosisadan loppuun mennessä.

Historiallinen mullistus

Tulossa on historiallinen ikärakenteen mullistus, jossa yli 65-vuotiaiden määrä maailmassa ylittää alle 15-vuotiaiden luvun. Se tapahtui ensimmäiseksi Italiassa jo 1995, ja 30 muuta maata on seurannut perässä. Maailman mitassa ikäkeikahdus tapahtuu noin vuonna 2075.

Ilmiötä selittävät kuolleisuuden aleneminen ja eliniän piteneminen. Päätekijä on kuitenkin hedelmällisyyden lasku. Mitä nopeammin syntyvyys alenee, sitä vikkelämmin väestö vanhenee, kuten esimerkiksi Kiinassa on tapahtunut.

Kun lapsiluku maassa jää alle kahteen naista kohti, väestö alkaa kutistua ilman tuntuvaa maahanmuuttoa. Väestönkasvu jää uusiutumisrajan alle yli 80 maassa, joissa asuu miltei puolet maapallon asukkaista. Joukossa ovat muun muassa Kiina, Yhdysvallat, Brasilia, Venäjä, Japani, Vietnam, Saksa, Iran, Thaimaa ja Britannia.

Luovuus vaarassa

Väestön ikääntyminen on ihmiskunnalta merkittävä saavutus, mutta se tuo suuria haasteita kaikille elämänalueille. Valtiot kautta maailman ovat kiperien kysymysten edessä miettiessään tulevia eläke- ja hoivajärjestelyjä.

Huoltosuhde eli työikäisten määrä verrattuna lapsiin ja vanhuksiin heikkenee tuntuvasti. Vuonna 1970 maailmassa oli kymmenen työtätekevää jokaista yli 64-vuotiasta kohti, mutta vuonna 2050 luku on enää 4 ja eräissä Euroopan maissa vain 2.

Nuoren väestön vähenemisen pelätään myös heikentävän kansakunnan luovuutta ja kekseliäisyyttä eli innovatiivisuutta. Kun ikääntymisellä on yleensä kielteinen vaikutus myös säästäväisyyteen ja sijoittamiseen, kansantuotteen kasvu hidastuu.

Kulut kasvavat

Vanheneva väestö aiheuttaa valtioille lisää kuluja. Kun veroja ei haluta nostaa, päädytään korottamaan eläkeikää ja leikkaamaan menoja. Koska vanhusten hoivasta ei voi määrättömästi tinkiä, vaaravyöhykkeeseen joutuvat muut menot, kuten koulutus, infrastruktuuri ja terveydenhoito.

Ikääntyminen muuttaa myös kulutusta ja lisää tietynlaisten tavaroiden ja palvelujen kysyntää. Kysynnän kasvu heijastuu nousupaineena hintoihin.

Vaikutus tuntuu myös asumisessa. Perinne, jossa isovanhemmat asuvat lastensa ja lastenlastensa kanssa, jatkuu paikoin kehitysmaissa. Kiihtyvä kaupungistuminen kuitenkin muuttaa tilannetta nopeasti, kun jokainen sukupolvi muuttaa omilleen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia