Homous säilyy rikoksena Singaporessa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Homous säilyy rikoksena Singaporessa

YK paheksuu lakia, joka on jäänne brittivallan ajalta.

Singaporen korkein oikeus on päättänyt pitää miesten välisen seksin rikoksena, josta voi saada kahden vuoden vankeusrangaistuksen.

Oikeus teki päätöksensä viime viikolla. Käsittelyä vaati kolme miestä, joiden mukaan lainkohta on ristiriidassa maan perustuslain kanssa. Perustuslaki takaa oikeuden elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja antaa kaikille oikeuden lain suojaan.

Kansalaisjärjestöt ovat olleet tapauksesta pöyristyneitä. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch muistuttaa, että Singapore markkinoi itseään usein modernina Aasian maana ja bisneskohteena. Laki ei kuitenkaan täytä kansainvälisiä standardeja.

Myös YK:n ihmisoikeustoimiston mukaan linjaus rikkoo kansainvälisen lain takaamia ihmisoikeuksia, kuten oikeutta yksityisyyteen, syrjinnän sekä mielivaltaisen pidätyksen kieltoa.

Homoseksuaalisuus kriminalisoitiin Singaporessa vuonna 1938 brittivallan aikana. Lakia sovelletaan harvoin, ja maassa järjestään esimerkiksi homojen oikeuksien marssi. Viime kesänä viranomaiset kuitenkin siirsivät lastenkirjoista aikuistenosastolle kaksi kirjaa, joissa oli homoseksuaalisia hahmoja.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia