Uutiset Haitin maanjäristys

Haiti tarvitsee yli 100 miljoonan euron tuen

YK on julkaissut hätäapuvetoomuksen hurrikaanin tuhojen korjaamiseksi. Myös suomalaisjärjestöt keräävät apua maahan.
Yhdysvaltalaisapua saapui Haitiin viime viikolla. Kuva: The 621st Contingency Response Wing / CC BY 2.0)

YK on julkaissut hätäapuvetoomuksen, jonka avulla pyritään keräämään hurrikaani Matthew'n runteleman Haitin humanitaariseen apuun 119 miljoonaa dollaria, eli noin 107 miljoonaa euroa. Suurin osa avusta on määrä käyttää ruokaan sekä veteen, sanitaatioon ja hygieniaan.

"Jotkut kaupungit ja kylät on lähes pyyhkäisty kartalta. Sadot ja ruokavarastot ovat tuhoutuneet. Ainakin 300 koulua on vahingoittunut", kertoi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon eilen tiedotustilaisuudessa.

Viikko sitten Haitissa riehunut Matthew on vaikuttanut ainakin 2,1 miljoonan ihmisen elämään, ja noin 1,4 miljoonan arvioidaan tarvitsevan humanitaarista apua. Avuntarvitsijoiden määrä on kasvanut sitä mukaa kuin tuhoalueille on päästy. Kuolleita on virallisesti 372, mutta kansainvälisissä medioissa on puhuttu jopa tuhannesta kuolleesta.

Haiti on läntisen pallonpuoliskon köyhin maa, ja se oli vielä toipumassa vuoden 2010 maanjäristyksestä, jonka jäljiltä monet elivät yhä telttakylissä. Maassa puhkesi koleraepidemia maanjäristyksen jälkeen, ja Matthew'n jälkeen ensimmäisistä tapauksista on jo raportoitu. Ban sanoi kehittävänsä uutta lähestymistapaa koleratilanteeseen. Tarkoituksena on tukea tautiin sairastuneita sekä tukea vankkoja vesi-, sanitaatio- ja terveysjärjestelmiä koleran eliminoimiseksi, hän sanoi.

Suomalaisjärjestöistä ainakin Kirkon Ulkomaanapu ja Plan International Suomi ovat keräämässä Haitiin apua. Kirkon Ulkomaanapu kertoi viime viikolla lähettävänsä Haitiin 50 000 euroa, ja eilen se ilmoitti 50 000 euron lisätuesta. Järjestö kertoo jakaneensa viikon ruokatarvikepaketteja perheille. Apua kohdistetaan myös puhtaan veden saantiin, koulusektorille sekä lasten psykososiaaliseen tukeen.

"Jatkossa tuemme tarvittaessa myös hurrikaanissa ja tulvissa vahingoittuneiden koulujen korjaamista. Arvioiden mukaan pahimmin kärsineillä alueilla 70–90 prosenttia kouluista on kärsinyt vahinkoja", Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva kertoo järjestön tiedotteessa.

Myös Suomen Punainen Risti on kertonut lähettävänsä Haitiin ICT- ja viestintäammattilaisia avustustehtäviin sekä olevansa valmis tukemaan maan avustusoperaatiota katastrofirahastostaan.

PÄIVITYS 12.10. Päivitetty SPR:n osuus.

Haitin maanjäristys avustustyökatastrofiapu Haiti Kirkon UlkomaanapuPlan International SuomiPunainen Risti

Lue myös

Haitilaislapset pesemässä käsiään kolerarokotuskampanjan aikana vuonna 2013. (Kuva: Benjamin Dahl / CDC Global / CC BY 2.0)

YK:n pääsihteeri pahoitteli ensimmäistä kertaa Haitin koleraepidemiaa

Ban Ki-moon esitti anteeksipyyntönsä Haitin kansalle. YK ei kuitenkaan myönnä juridista vastuutaan koleran leviämisestä.
(Kuva: Nicole Robicheau, IFRC / CC BY-NC-ND 2.0)

Näkökulma: Haitissa kuoli nolla ihmistä hurrikaanin seurauksena

Haitin hurrikaanissa kuoli ihmisiä, mutta kuolinsyy ei ollut hurrikaani, vaan sadat ihmiset hävisivät koko elämänsä kestäneen taistelun köyhyyttä vastaan hurrikaanin aikana, kirjoittaa Ulla Kärki.
Avustustyöntekijät purkivat apulastia Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä hurrikaanin jälkeen. (Kuva: IFCR / CC BY-NC-ND 2.0)

Pääuutiset

maailma.netin esitteitä ja näppäimistö
Maailma.netin 17-vuotinen historia uhkaa päättyä tukileikkauksiin.(Kuva: Teija Laakso)

Tukileikkaus voi lopettaa maailma.netin toiminnan

Ulkoministeriö aikoo muokata rajusti järjestöille myönnettyä viestintä- ja globaalikasvatustukea. Muutos supistaisi viestinnän kehitysmaakysymyksistä lähes olemattomiin, vaikka tietoa tarvitaan juuri nyt enemmän kuin koskaan.
Argentiinan lippu
Argentiina on saanut paljon kritiikkiä kiellettyään osaa kansalaisjärjestöedustajista tulemasta WTO:n kokoukseen.(Kuva: Beatrice Murch / CC BY 2.0)

Suomalaisjärjestö pääsee sittenkin WTO-kokoukseen Argentiinaan

Suomalaisen Siemenpuu-säätiön edustaja pääsee sittenkin osallistumaan Maailman kauppajärjestön kokoukseen. Järjestö kiittää ulkoministeriötä ja kehitysministeri Kai Mykkästä vaikuttamistyöstä.
Vessaharja, pönttö ja kumihansikas
Tuntematon sotilas -elokuvaa on markkinoitu muun muassa siivousvälineillä. Näin elokuva ei enää muistutakaan meitä kärsivistä nuorista miehistä itärintamalla vaan on muuttunut mukaviksi ja näpsäköiksi arjen helpottajiksi, kirjoittaa Nora Luoma.(Kuva: Molly Sabourin / CC BY-NC 2.0)

Tuntematon vessaharja

Tuntematon sotilas -elokuvan varjolla on myyty niin siivousvälineitä kuin kivennäisvettäkin. Asioista, joihin liittyvät kuolema, kärsimys, sukupolvelta toiselle siirtyvät traumat ja monimutkainen kansainvälinen politiikka, saadaan leppoisia ja yksinkertaisia tekemällä niistä siivousvälineitä, analysoi Nora Luoma.
Kannettava tietokone ja sen käyttäjä
Nuoret ovat netin suurin käyttäjäryhmä, mutta digikuilu alueiden välillä on suuri.(Kuva: Arne Hoel / World Bank / CC BY-NC-ND 2.0)

Digikuilu koskettaa myös lapsia ja nuoria – useimmat afrikkalaisnuoret eivät pääse verkkoon

Joka kolmas netinkäyttäjä on alaikäinen. Unicef vaatii heille parempaa suojelua sekä myös pääsyä digimaailmaan.