Farkkujen hiekkapuhallus yleistä kielloista huolimatta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Farkkujen hiekkapuhallus yleistä kielloista huolimatta

Clean Clothes -verkosto vaatii tekstiiliyrityksiä lisäämään hiekkapuhalluskiellon valvontaa tehtaissaan.

Kansainvälisen Clean Clothes -kampanjan tuore raportti paljastaa, että suuret farkkujen tuottajat käyttävät edelleen hengenvaarallista hiekkapuhallusta, muun muassa Bangladeshissa, uutisoi Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK.

Farkkujen viimeistelyssä kuluneen ulkonäön saamiseksi käytetty hiekkapuhallus on ennestään osoitettu haalistumismenetelmäksi, johon liittyy suuria terveysriskejä, kuten altistuminen parantumattomalle keuhkopölysairaudelle.

Denim Deadly -raportissa kuitenkin todetaan, että vaikka kansainväliset yritykset kertoisivat kieltäneensä hiekkapuhalluksen tuotantoketjussaan, kehitysmaissa tyypilliseen tapaan valvonnan puute tehtaissa kyseenalaistaa tämän tiedon luotettavuuden.

Selvityksen puitteissa tehdyissä haastatteluista kävi ilmi esimerkiksi, että tuotantotahdin ylläpitämiseksi työntekijöitä on pakotettu käyttämään kiellettyä menetelmää, usein öisin, jotta toiminta ei paljastuisi. Moni on joutunut työskentelemään pölyisissä, kurjissa olosuhteissa jopa kaksitoista tuntia päivässä, ja yskästä ja hengitysvaikeuksista kärsivillä työntekijöillä on ollut vaikeuksia hakeutua hoitoon.

Raportissa kehotetaan tuottajia varmistamaan hiekkapuhalluskiellon toteutuksen muutenkin kuin vain kirjaimellisesti, esimerkiksi tekemällä yhteistyötä paikallisten ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen kanssa tuotantoketjun valvomiseksi.

EU:n alueella hiekkapuhalluksen käyttö on kielletty, mutta sen lisäksi Clean Clothes -verkosto vaatii hiekkapuhallettujen tuotteiden asettamista tuontikieltoon. Verkosto myös kehottaa Maailman työjärjestön ILO:n jäsenvaltioiden hallituksia kieltämään hiekkapuhalluksen, ja vaateteollisuutta osallistumaan polykeuhkon vastaiseen vaikutustyöhön.

Suomessa suurin osa tekstiilialan yrityksistä hiljattain ilmoitti kieltäneensä hiekkapuhalluksen käytön farkkutuotteidensa viimeistelyssä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia