Euroopan neuvosto vaatii Kreikkaa lopettamaan joukkokarkotukset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Euroopan neuvosto vaatii Kreikkaa lopettamaan joukkokarkotukset

Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaari vaatii Kreikan hallitusta tutkimaan syytökset koskien jopa kahden tuhannen siirtolaisen ja pakolaisen karkotusta.

Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaari Nils Muižnieks on vaatinut Kreikan hallitusta lopettamaan siirtolaisten joukkokarkotukset sekä selvittämään pakolaisjärjestöjen syytökset koskien jopa kahden tuhannen siirtolaisen ja pakolaisen karkotusta.

"Siirtolaisten, joiden mukana on ollut suuri joukko sodan väkivaltaisuuksia pakenevia syyrialaisia, joukkokarkotuksia koskevien raporttien suuri määrä sekä syytökset rannikkovartioston ja rajavartioiden harjoittamasta kaltoinkohtelusta herättävät kysymyksiä ihmisoikeuksien toteutumisesta", Muižnieks toteaa.

Muižnieks viittaa pakolaisjärjestö saksalaisen pakolaisjärjestö Pro Asylin julkisuuteen tuomiin tietoihin, joiden mukaan Kreikan vuosien 2011–2013 aikana Turkkiin karkottaman kahden tuhannen siirtolaisen joukossa on ollut 800 syyrialaispakolaista. Myös YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on raportoinut tapauksesta, jossa Turkin viranomaisten kerrotaan pidättäneen 150 syyrialaispakolaista ja siirtäneen heidät tuntemattomaan paikkaan.

"Sen lisäksi, että joukkokarkotukset eivät ole kansainvälisten ihmisoikeus- ja pakolaislakien mukaisia, ne eivät myöskään tehoa, sillä epätoivoisissa tilanteissa olevia ihmisiä ei käytännössä voi estää muuttamasta", Muižnieks sanoo.

Kreikan viranomaisten siirtolaisiin kohdistuva toiminta on ollut myös muun muassa Amnesty Internationalin kritiikin kohteena, kun viime vuoden lopulla julkisuuteen nousi tietoja, joiden mukaan Kreikan poliisipäällikkö olisi ohjeistanut pitämään siirtolaisia niin pitkään pidätettyinä kuin mahdollista, "jotta heidän elämänsä kävisi sietämättömäksi".

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia