EU-tutkimus: Kielteinen ilmapiiri estää sateenkaariväestön oikeuksien toteutumista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU-tutkimus: Kielteinen ilmapiiri estää sateenkaariväestön oikeuksien toteutumista

Suomi kuuluu maihin, joissa asenneilmasto seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan on kielteisempi kuin joissakin muissa maissa.

EU jakautuu asenneilmastoltaan kahtia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien suhteen, kertoo unionin perusoikeusvirasto (FRA) tuoreessa tutkimuksessaan. Tutkimuksen mukaan syrjintää on yhä kuitenkin kaikkialla EU:ssa.

Tutkimuksessa oli mukana 19 EU-maata, ja sitä varten haastateltiin yli tuhatta viranomaista ja ammatilaista. Sen mukaan esimerkiksi Tanskassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Hollannissa yleinen mielipide tukee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien parantamista. Suomi taas kuuluu muun muassa Bulgarian, Ranskan ja Unkarin ohella ryhmään, jossa asenneilmasto on kielteisempi.

Suomessa tutkimuksesta vastasi Ihmisoikeusliitto, joka haastatteli kymmeniä viranomaisia. Tulosten mukaan Suomessa varsinkin kielteinen ilmapiiri ja joidenkin poliitikkojen ja puolueiden asenteet voivat estää tasa-arvon toteutumista.

"Suomen osalta viranomaiset nostivat esille negatiivisen asenneilmapiirin", kertoo Ihmisoikeusliiton tutkija Anni Sams. "Myös poliittinen ilmapiiri vaikeuttaa oikeuksien toteutumista."

Tutkimuksen mukaan merkittävä osa syrjinnästä ei koskaan tule Suomen viranomaisten tietoon, koska näihin ei luoteta. Yhtenä syynä tähän ovat joidenkin viranomaisten kielteiset asenteet. Toisaalta osa uhreista ei ota yhteyttä viranomaisiin, koska ei tahdo ilmaista julkisesti identiteettiään.

Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla voi olla heikommin tietoa saatavilla ja viranomaisten asenteet voivat olla syrjivämpiä. Budjettileikkaukset ja resurssipula ovat esteenä yhdenvertaisuudelle, eikä esimerkiksi terveysalan ammattilaisille anneta tarpeeksi koulutusta seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvistä kysymyksistä.

"Tutkimuksessa kartoitettiin laajasti eri alojen viranomaisten tarpeita, ja kaikki viranomaisryhmät tarvitsevat lisää koulutusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen erityistarpeita varten", Sams sanoo.

Enemmän tukea Pride-festivaalille

Erityisen tärkeää tasa-arvon toteutumisessa on tutkimuksen mukaan erilaisten julkisuudessa näkyvien tahojen, kuten poliitikkojen, median ja järjestöjen, tuki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Tutkimuksen mukaan Suomessa varsinkin järjestöjen rooli on merkittävämpi kuin monissa muissa maissa.

FRA:n mukaan EU-maiden pitää tukea seksuaalivähemmistöjen näkyvyyttä yhteiskunnassa, tarjota viranomaisille koulutusta ja resursseja vähemmistöjen erityistarpeista ja kiinnittää erityistä huomiota viharikoksiin ja syrjinnän estämiseen. Eräs perusoikeusviraston suosittelema tapa näkyvyyden lisäämiseen on Pride-festivaalien tukeminen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia