EU-komissio ehdottaa puolustustutkimuksen tukemista budjetista – rauhanjärjestöt huolissaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU-komissio ehdottaa puolustustutkimuksen tukemista budjetista – rauhanjärjestöt huolissaan

Rauhanjärjestöt pelkäävät, että EU ryhtyy tukemaan julkisella rahalla aseteollisuutta.

Euroopan komissio haluaa ryhtyä tukemaan puolustustutkimusta EU:n budjetista. Eurooppalaiset rauhanjärjestöt ovat asiasta huolissaan, sillä niiden mukaan vaarana on, että unioni alkaa rahoittaa aseteollista tutkimusta julkisilla varoilla.

Järjestöt vetoavat nyt europarlamentaarikkoihin, jotta nämä hylkäisivät puolustustutkimusta koskevan niin sanotun valmistelutoimen, jonka komissio haluaisi sisällyttää ensi viikolla käsiteltävään budjettikohtaan.

EU:n tutkimusrahoilla pitäisi tukea mieluummin sellaisia keinoja, joilla yritetään estää ja ratkaista konflikteja ja pureutua epävakauden perimmäisiin syihin, todetaan Euroopan asekaupan vastaisen verkoston kannanotossa. Suomesta verkostoon kuuluvat Sadankomitea ja Suomen Rauhanliitto.

Järjestöjen mukaan aseteollisuuden lobbarit ovat vaikuttaneet päätöksentekoprosessiin liian paljon. Lisäksi komission valmistelutoimessa ei niiden mukaan riittävän selvästi kerrota, mitä rahalla konkreettisesti aiottaisiin tehdä. Pelkona on, että käytännössä ohjelma tarkoittaisi aseteollisen tutkimuksen tukemista, ja EU:sta tulisi rauhanprojektin sijasta sotilasjohtoinen projekti. Lisäksi puolustustutkimukseen käytettävä raha pitäisi leikata jostain muualta, järjestöt muistuttavat.

Komission valmistelutoimi perustuu puolustustutkimusta koskevaan raporttiin (pdf), jonka on laatinut jäsenvaltioista riippumaton korkean tason työryhmä. Työryhmän 16 jäsenestä yli puolet oli teollisuuden tai soveltavaa tutkimusta tekevien ajatushautomoiden edustajia. Helmikuussa julkaistun raportin tekijöihin kuuluvat muun muassa ohjusvalmistaja MBDA:n toimitusjohtaja Antoine Bouvier sekä brittiläisen ase-, turvallisuus- ja ilmailualan BAE Systemsin toimitusjohtaja Ian King.

Työryhmää johti sisämarkkinoista ja teollisuudesta vastaavan EU-komissaari Elżbieta Bieńkowska. Suomesta ryhmään osallistui Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Raportti ehdottaa pitkän tähtäimen tavoitteena, että EU käynnistäisi Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyvän tutkimusohjelman, johon korvamerkittäisiin 3,5 miljardia euroa vuosille 2021–2027. Vuosille 2017–2019 valmistelutoimen testaamiseen ehdotetaan noin 75–100:aa miljoonaa euroa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia