Etelä-Sudanissa päästiin sadonkorjuuseen, mutta nälkäisten määrä lasketaan yhä miljoonissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Sudanissa päästiin sadonkorjuuseen, mutta nälkäisten määrä lasketaan yhä miljoonissa

Etelä-Sudan on ohittanut alkuvuoden pelätyn nälkäkauden ja päässyt korjaamaan satoa. Konfliktin ja hyperinflaation vuoksi se ei kuitenkaan auta riittävästi vähentämään nälkäisten määrää, varoittavat YK-järjestöt.

Siviilien suojelualue Borissa Etelä-Sudanissa

Miljoonat eteläsudanilaiset ovat paenneet väkivaltaa eivätkä pääse viljelemään maitaan. Kuvassa siviilien suojelualue Borissa. Kuva: UNMISS / CC BY-NC-ND 2.0.

Nälkäisten määrä on vähenemässä Etelä-Sudanissa sadonkorjuukauden ansiosta, mutta siitä huolimatta miljoonat kärsivät yhä ruokapulasta. Ruokaturva voi heikentyä uudelleen jo ensi vuoden alussa, todetaan maan hallituksen sekä YK-järjestöjen ja muiden avustustoimijoiden tekemässä tuoreessa arviossa.

Vakavasta ruokapulasta kärsivien määrä nousi Etelä-Sudanissa kesäkuussa kuuteen miljoonaan. Nyt ennustetaan, että määrä putoaa joulukuuhun mennessä 4,8 miljoonaan. Siitä huolimatta se tulee olemaan pitkälti toista miljoonaa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan, arviossa varoitetaan. Useissa maakunnissa jo yli 30 prosenttia ihmisistä kärsii aliravitsemuksesta.

Etelä-Sudan on ollut sisällissodassa joulukuusta 2013, jolloin eri etnisiin ryhmiin kuuluva presidentti Salva Kiir ja varapresidentti Riek Machar riitaantuivat. Väkivallan vuoksi miljoonat ovat paenneet kodeistaan ja tarvitsevat humanitaarista apua.

Väkivalta haittaa ruuantuotantoa ja heikentää markkinoita. Öljyyn nojaavan maan talous on raunioina, minkä seurauksena maa kärsii hyperinflaatiosta.

Esimerkiksi durran, maissin ja vehnäjauhon hinta on noussut Etelä-Sudanissa 281 prosenttia viime vuoteen verrattuna, arviossa kerrotaan.

Kuluvan vuoden alussa kahteen Etelä-Sudanin maakuntaan julistettiin nälänhätä. Nälänhädällä tarkoitetaan kansainvälisen ruokaturva-asteikon pahinta astetta, joka käytännössä toteutuu vain harvoin.

”Massiivinen apuoperaatio auttoi lopettamaan nälänhädän osissa maata tänä vuonna. Mutta nykyisenäkin satokautena miljoonat tarvitsevat jatkuvaa apua selviytyäkseen. On kylmäävää nähdä, että pahimmassa tapauksessa samanlaiset olosuhteet voivat syntyä uudestaan vuoden 2018 nälkäkaudella”, varoittaa Adnan Khan, Maailman ruokaohjelman edustaja Etelä-Sudanissa.

Arvion mukaan niin sanottu nälkäkausi, jolloin ruoka loppuu ennen seuraavaa satoa, voi ensi vuonna alkaa jopa kolme kuukautta tavallista aikaisemmin.

YK-järjestöt ovat jakaneet Etelä-Sudanissa muun muassa kalastus- ja viljelyvälineitä, rokottaneet karjaa ja hoitaneet aliravitsemustapauksia. Avun toimittaminen perille on sekä logistisista ja turvallisuuteen liittyvistä syistä kuitenkin erittäin vaikeaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia