Etelä-Amerikka yhdentyy | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Amerikka yhdentyy

UNASUR-valtioliitto pyrkii vauhdittamaan integraatiota ja rakentamaan järjestölle päämajan.

Etelä-Amerikan maiden ulkoministereistä muodostuva neuvosto kokoontui Ecuadorin Ciudad Mitad del Mundossa 11.3.

Kokous määritteli yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteekseen Etelä-Amerikan unionin perustuslain hyväksymisen kaikissa jäsenmaissa. Lisäksi unioni valitsi kokouksessa uuden pääsihteerin edellisen, Argentiinan ex-presidentin Nestor Kirchnerin yllättävän ja valitettavan kuoleman vuoksi. Uudeksi pääsihteeriksi valittiin Kolumbian entinen ulkoministeri María Emma Mejía.

Tiiviimmän unionin muodostaminen Etelä- Amerikkaan alkoi vuonna 2008, kun Brasilian pääkaupungissa Brasiliassa järjestölle päätettiin laatia perustuslaki ja muuttaa nimi yhteisöstä unioniksi.

Ecuadorin ulkoministeri Patiño muistutti puheessaan, ettei UNASURin tapauksessa kyseessä ole vain taloudellinen integraatio. ”Tärkein tavoitteemme ja suurin haasteemme on lievittää mantereemme valtavaa sosiaalista eriarvoisuutta. Tämä on perusedellytys kehityksellemme. UNASURin alueen kansalaisille on turvattava yhtäläinen kolutuksen, terveyspalveluiden ja työmahdollisuuksien saatavuus.”

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia