Elektroniikkajäte saastuttaa vesiä Guatemalassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Elektroniikkajäte saastuttaa vesiä Guatemalassa

Elektroniikkajäte sisältää terveydelle haitallisia raskasmetalleja, mutta maassa ei ole yleisiä suosituksia jätteen käsittelylle.

Vesistöihin ja kaatopaikoille päätyvä elektroniikkajäte uhkaa ihmisten ja ympäristön hyvinvointia keskiamerikkalaisessa Guatemalassa. Maassa ei ole yleisiä suosituksia jätteen käsittelylle.

Elektroniikkajäte sisältää terveydelle haitallisia raskasmetalleja, kuten lyijyä, kromia ja elohopeaa. Raskasmetalleille altistuminen saattaa aiheuttaa ihmiselle muun muassa syöpää ja aivovaurioita.

"Kaikki metallit päätyvät veteen ennemmin tai myöhemmin", kierrätettävää elektroniikkajätettä keräävän yhdistyksen johtaja Mayron España sanoo.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi jokiin syydettävästä jätteestä metallit kulkeutuvat pohja- tai pintavesiin.

Elektroniikan kulutus on kasvanut Guatemalassa räjähdysmäisesti. Esimerkiksi matkapuhelinten määrä on noussut noin kolmesta miljoonasta 21 miljoonaan vuosina 2004–2011. Guatemalassa on 14 miljoonaa asukasta.

Puhtaamman tuotannon puolesta työskentelevä guatemalalainen CGPL-keskus peräänkuuluttaa kansallista jätehuoltosuunnitelmaa, johon kuuluisi myös kuluttajavalistusta.

Myönteinen esimerkki elektronisen jätteen kierrätyksestä on Edulibre-järjestö, jolle yritykset lahjoittavat vanhoja tietokoneitaan. Järjestö välittää tietokoneet eteenpäin köyhien alueiden kouluihin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia