Ebola vähentänyt syntymärekisteröintejä Liberiassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ebola vähentänyt syntymärekisteröintejä Liberiassa

Tilanne lisää lapsikaupan ja laittomien adoptioiden riskiä, sanoo Unicef.

Tuhannet lapset ovat jääneet ilman syntymärekisteröintiä Liberiassa maata tänä ja viime vuonna kurittaneen ebolaepidemian takia, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef.

Järjestön mukaan syntymärekisteröinnin saaneiden lasten määrä putosi viime vuonna 39 prosenttia edellisvuodesta. Syynä oli ebola, jonka vuoksi monet terveyskeskukset pysyivät kiinni tai tarjosivat palveluita vain rajoitetusti.

Jo ennen ebolaa vain neljännes maan lapsista rekisteröitiin. Tämän vuoden tammi- ja toukokuun välillä vain 700 lasta on saanut rekisteröinnin.

"Lapset, joita ei ole rekisteröity, eivät virallisesti ole olemassa", muistuttaa Unicefin Liberian edustaja Sheldon Yett.

Hänen mukaansa rekisteröimättömien lasten voi olla vaikeaa saada esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluita sekä henkilöllisyystodistusta. Se voi asettaa heidät myös laittoman adoption tai lapsikaupan uhriksi joutumisen vaaraan.

Järjestö on mukana tukemassa Liberian hallitusta, jonka tavoitteena on rekisteröidä lähiaikoina yli 70 000 lasta, joita ei rekisteröity ebolan aikana.

Ebolaan on kuollut tähän mennessä lähes 11 300 ihmistä pääosin Liberiassa, Sierra Leonessa ja Guineassa. Maailman terveysjärjestön mukaan viime viikolla uusia tapauksia havaittiin enää seitsemän, vähiten yli vuoteen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia