Ebola on edelleen voitolla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ebola on edelleen voitolla

Maailman terveysjärjestö pelkää jopa 20 000 ihmisen saavan virustartunnan ennen kuin epidemia saadaan kuriin.

Länsi-Afrikan Ebola-epidemiassa ei ole havaittu laantumisen merkkejä, ja virus on edelleen selvästi niskan päällä, sanovat alueella toimivat avustusjärjestöt.

Maailman terveysjärjestö WHO:n julkaiseman uusimman arvion mukaan virustartuntojen määrän odotetaan kasvavan jopa 20 000 potilaaseen ennen kuin epidemia saadaan kuriin.

Järjestön mukaan terveydenhuollon tilanne alueella on hyvin kaoottinen ja todennäköisesti joillakin alueilla on jopa neljä kertaa niin paljon tartuntoja kuin virallisissa tilastoissa. Kansainvälisen yhteisön lisärahoitusta tarvitaan lähes 400 miljoonaa euroa, WHO sanoo.

Yhteensä tautiin on kuollut yli 1500 henkeä, ja siihen on sairastunut vähintään 2 600 ihmistä. Tautitapauksia on havaittu Guineassa, Liberiassa, Nigeriassa, Sierra Leonessa ja viimeisimmäksi Senegalissa.

Ebolaa on havaittu myös Kongossa, jossa viruksen uskotaan kuitenkin olevan toista kantaa.

Myös arviot epidemian kansantaloudellisista kustannuksista ovat tarkentuneet. Afrikan kehityspankin mukaan pahimmillaan Ebola rokottaa Liberian, Guinean ja Sierra Leonen talouskasvua jopa neljä prosenttia.

Alueella on alkanut näkyä merkkejä paikallisista ruokakriiseistä, sillä kokoontumiskieltojen vuoksi monet pellot ovat jääneet kylvämättä.

Lääkärit ja sairaanhoitajat eturintamassa

Tauti on verottanut erityisen pahasti paikallista terveydenhuoltohenkilökuntaa, sillä joka kymmenes verenvuototautiin kuolleista on toiminut Ebola-potilaiden parissa. Terveystyöntekijöiden kantamista riskeistä saatiin viime viikolla dramaattinen osoitus, kun Science-tiedelehdessä ilmestyneen uraauurtavan Ebola-tutkimuksen tekijöistä viisi oli ehtinyt kuolla viruskuumeeseen ennen artikkelin julkaisua.

Ebola on äärimmäisen tarttuva verenvuotokuume, johon kuolee jopa 90 prosenttia tartunnan saaneista. Nykyinen epidemia havaittiin maaliskuussa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia