E-jätteen määrä paisuu Itä- ja Kaakkois-Aasiassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

E-jätteen määrä paisuu Itä- ja Kaakkois-Aasiassa

Nousevat tulot ja myös muoti-ilmiöt ovat saaneet ihmiset hankkimaan yhä lisää elektronisia laitteita. Tuloksena on yhä enemmän jätettä, joka usein käsitellään laittomasti, kertoo tutkimus.

Elektronisen jätteen eli e-jätteen määrä on noussut viime vuosina kovaa vauhtia Itä- ja Kaakkois-Aasiassa. YK-yliopisto UNU:n tuoreen tutkimuksen mukaan 12:ssa alueen maassa jätemäärä nousi vuosina 2010–2015 keskimäärin lähes kaksi kolmasosaa.

Yhteensä ne tuottivat vuonna 2015 noin 12,3 miljoonaa tonnia e-jätettä, yli kaksi kertaa Gizan pyramidin painon verran.

Kaikissa maissa ei ole kunnollisia jätteenkierrätysjärjestelmiä ja epävirallinen kierrätys on yleistä, mikä aiheuttaa huolta ihmisten terveydestä ja ympäristöstä.

Syynä jätemäärän nopeaan kasvuun on erilaisten elektronisten laitteiden yleistyminen. Etenkin kannettavan elektroniikan, kuten tablettien ja älykellojen, määrä on kasvanut, keskiluokalla on yhä useammin varaa ostaa niitä ja myös laitteiden käyttöikä on lyhentynyt. Siihen on syynä vanhenevan teknologian lisäksi myös muoti, tutkimuksessa kerrotaan.

Ongelmana on, että useimmissa tutkituissa maissa e-jätettä hävitetään laittomasti ja kestämättömällä tavalla. Siihen vaikuttaa tietämättömyys, piittaamattomuus sekä huono sääntely. Monissa maissa harrastetaan "takapihakierrätystä", eli epävirallista e-jätteen käsittelyä, jossa laitteista yritetään saada metallit irti esimerkiksi polttamalla tai käyttämällä happokylpynä tunnettua kemiallista suodatusmenetelmää. Seurauksena on ympäristö- ja terveysongelmia.

"Kun suojamateriaaleja, kuten käsineitä, laseja, tai naamioita, ei ole, vaarallisten aineiden hengittäminen ja niille altistuminen vaikuttaa suoraan työntekijöiden terveyteen”, kertoo Shunichi Honda, tutkimuksen kirjoittaja.

Myrkyt aiheuttavat esimerkiksi kilpirauhasen ja keuhkojen toimintahäiriöitä, ongelmia lasten kasvussa ja kognitiivisen kehityksen häiriöitä.

Tutkimuksen mukaan tutkituista maista Japani, Etelä-Korea ja Taiwan ovat muita edellä e-jätteen käsittelyssä ja kierrätyksessä sekä lainsäädännössä. Sen sijaan Kambodžalla, Indonesialla ja Thaimaalla taas ei ole lainkaan lainsäädäntöä, mutta maissa on aktiivinen epämuodollinen sektori, joka kierrättää jätettä.

Tutkimusta rahoitti Japanin ympäristöministeriö. Tutkitut maat olivat Kambodža, Kiina, Hong Kong, Indonesia, Japani, Malesia, Filippiinit, Singapore, Etelä-Korea, Taiwan, Thaimaa ja Vietnam.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia