Denguekuumeeseen tulossa rokote | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Denguekuumeeseen tulossa rokote

Testaajien mukaan rokote voi olla markkinoilla jo vuodessa.

Denguekuumerokotteen testauksesta on saatu lupaavia tuloksia, kertoo tiedesivusto SciDev.Net. Sen mukaan tutkimuksen rahoittanut lääkeyhtiö arvioi, että rokote on markkinoilla jo ensi vuoden heinäkuussa.

The Lancet -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kyseessä on ensimmäinen kliinisten testien viimeiseen vaiheeseen päässyt denguekuumerokote. Viimeinen testivaihe suoritettiin Kaakkois-Aasiassa, jossa yli 10 000 2–14-vuotiasta lasta sai joko rokotetta tai lumelääkettä.

Tulosten mukaan denguekuumetapaukset vähenivät 56 prosenttia ja vakavat denguetapaukset 80 prosenttia. Rokote kuitenkin tehoaa vain kolmeen denguekuumeviruksen neljästä serotyypistä eli alalajikkeesta.

Denguekuume tarttuu hyttysen puremasta. Sen oireet muistuttavat tavallista flunssaa, mutta voivat vakaviksi äityessään johtaa harvoin jopa kuolemaan. Tautia esiintyy trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, ja sen vaikutuspiirissä elää lähes puolet maailman väestöstä. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tautitapauksia on vuosittain 50–100 miljoonaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia