Demokratian ja miehityksen yhdistelmä Irakissa askarruttaa YK:ta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Demokratian ja miehityksen yhdistelmä Irakissa askarruttaa YK:ta

Väkivallan kiihtyminen Irakissa on herättänyt epäilyksiä siitä, selviääkö YK uuden väliaikaishallinnon muodostamisesta ja demokraattisten vaalien järjestämisestä. Uutta erityisedustajaa ei ole nimetty elokuussa pommi-iskussa kuolleen Sergio Vieira de Mellon tilalle, eikä järjestön kansainvälinen henkilökunta ole saanut palata maahan.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan ei ole pitänyt kiirettä uuden erityisedustajan nimittämisessä Irakiin elokuussa pommihyökkäyksessä kuolleen alipääsihteeri Sergio Vieira de Mellon tilalle.

"Ehkä tähän maailman riskialtteimpiin kuuluvaan tehtävään ei ole liialti halukkaita. Se ei hämmästytä meitä", eräs YK:ssa toimiva arabidiplomaatti sanoo.

Annan itse on vastaillut kysymyksiin erityisedustajan nimittämisestä vältellen: "En voi antaa nimeä enkä päivämäärää, mutta voin vakuuttaa, että mietimme asiaa."

Kaikkia ulkomaalaisia uhkaavan väkivallan vuoksi Annan on myös kieltäytynyt palauttamasta Irakiin kansainvälistä henkilökuntaansa, joka on sijoitettu tilapäisesti Kyprokseen ja Jordaniaan.

Annan ei usko koskaan näkevänsä Irakissa "YK:n edustajan alaisuudessa toimivia YK:n rauhanturvajoukkoja". Monikansallisten joukkojen toimintaa maassa hän pitää silti mahdollisena.

Annanin sanotaan taipuneen Yhdysvaltain kovan painostuksen alla nimittämään Lakdhar Brahimin YK:n erityisneuvonantajaksi Irakiin. Pääsihteeri kuitenkin kokee, että epävarmuus varjostaa YK:n toimintaa Irakissa niin kauan kuin liittouman joukot ovat maassa.

"Haluamme miehityksen loppuvan, ja kaikki haluavat Irakiin oikeasti edustuksellisen hallituksen", Annan sanoo.

Kumpaakaan ei ole luvassa, Institute for Public Accuracy -laitoksen johtaja Norman Solomon sivaltaa. "YK:n vaihtoehdot ovat nyt joko joutuminen syrjään tai manipuloiduksi. Lopputulos on luonnollisesti jonkinlainen yhdistelmä näistä."

Solomon uumoilee hiljaista työnjakoa, jossa YK keskittyy Yhdysvaltain johtaman sodan ja miehityksen seurausten humanitaariseen lievittämiseen ja USA:n hallitus pitää vallan Irakissa itsellään sotilaallisin keinoin.

Hän uskoo, että YK pakotetaan heinäkuussa hoitamaan käytännössä uuden väliaikaisen siviilihallinnon muodostaminen Irakiin. Maailmanjärjestölle lankeaa myös vaalien järjestäminen tammikuussa 2005.

Turvallisuusympäristön jatkuva heikkeneminen saattaa kuitenkin johtaa siihen, ettei YK selviä kummastakaan tehtävästä.

Yhdysvaltain siunauksen saanut YK-edustaja Brahimi yrittää neuvotella Bagdadissa väliaikaisen hallituksen perustamisesta. Hän raportoi vastikään turvallisuusneuvostolle, että Irakin turvallisuustilanne on äärimmäisen huolestuttava.

Hän arvosteli Yhdysvaltain joukkoja siviilien tappamisesta ja hyökkäyksestä erään moskeijan minareettia vastaan. Nämä herättävät suunnattomasti pahaa verta irakilaisissa.

Brahimi vakuutti kaikesta huolimatta toiveikkuuttansa, että meneillään oleva poliittinen prosessi palauttaisi Irakille itsenäisyyden ja päätösvallan omissa asioissaan.

Brysselissä toimivan International Crisis Groupin tutkija Mouin Rabbani kuitenkin epäilee, ettei Irak voi olla suvereeni valtio sotilaallisen miehityksen oloissa.

"On käynyt selväksi, että Yhdysvaltain edut ja demokratia ovat Irakissa yhteensovittamattomia", Rabbani sanoo. Hänen mukaansa USA on siksi valinnut omien etujensa ajamisen ja jättänyt todellisen vallansiirron ja irakilaisten oikeudet sikseen.

Hän muistuttaa, että edes vaalit eivät merkitse todellista vallansiirtoa silloin, kun miehitysjoukot jäävät maahan.

Rabbani veikkaa, että Irakin tuhoisa kehitys on viemässä Libanonin kaltaiseen tilanteeseen, jossa miehityksen vastustukseen yhdistyy voimistuvaa sisäistä kahinointia. Seurauksena on keskushallinnon mureneminen ja sen otteen höltyminen.

Myös Solomon katsoo, että Irakin "poliittisen prosessin" erottaminen sotilaallisesta vallasta on mahdollista vain mielikuvitusmaailmassa.

Washingtonin nykyinen "kaksoispuhe" - kuten Irakin "rajoitettu itsemääräämisoikeus" ja asevoimien "osittainen valvonta" - on ohut savuverho, jonka takana Yhdysvaltain hallitus määrää Irakia, Solomon sanoo.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia