Chile lievensi abortin täyskieltoa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Chile lievensi abortin täyskieltoa

Terveysperusteiset ja raiskauksen uhriksi joutuneiden naisten abortit ovat nyt sallittuja. Vuodesta 1989 voimassa ollut täyskielto on johtanut lukuisiin hengenvaarallisiin laittomiin abortteihin.

Joukka naisia osoittaa mieltä abortin täyskieltoa vastaan banderollien kanssa.

Naisaktivistit ovat kampanjoineet jo pitkään naisen oikeudesta päättää omasta kehostaan. Kuva: Ashoka Jegroo / The Santiago Times / CC BY 2.0.

Chilen perustuslakituomioistuin hyväksyi eilen lain, jonka mukaan abortti on sallittu, jos raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta tai insestistä, jos raskaana olevan naisen henki on vaarassa, tai jos sikiö ei selviäisi hengissä synnyttyään.

”Chile on vihdoin ottamassa askeleen eteenpäin erotuksena maista, joissa on vielä voimassa naisten ja tyttöjen terveyttä sekä henkeä vaarantavia lakeja”, sanoo Erika Guevara Rosas Amnesty Internationalilta.

Terveysperustainen abortti oli Chilessä sallittu ennen kenraali Augusto Pinochetin valtakautta. Pinochetin hallitus kielsi sen kaikissa olosuhteissa vuonna 1989.

Vasemmistopresidentti Michele Bachelet on ajanut täyskiellon lieventämistä jo pitkään. Laki oli hyväksymistä vaille valmis jo elokuun alussa, kunnes oikeistopoliitikot torppasivat sen. Nyt laki meni vihdoin läpi.

”Tämä on historiallinen hetki ja todistaa ihmisoikeusaktivistien väsymättömän työn tuloksia”, Guevara Rosas sanoo.

Vuosikausia voimassa ollut abortin täyskielto on johtanut lukuisiin laittomiin ja hengenvaarallisiin abortteihin Chilessä.

Latinalaisen Amerikan maista Dominikaaninen tasavalta, Haiti, Honduras, El Salvador, Nicaragua ja Suriname kieltävät abortin edelleen kaikissa olosuhteissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia