Burundin pakolaisilta loppuu tila naapurimaissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Burundin pakolaisilta loppuu tila naapurimaissa

YK:n pakolaisjärjestö pyytää lähes 400 000:ta burundilaispakolaista majoittavia maita järjestämään leireille lisää maata.

Burundista on paettu naapurimaihin niin kovalla vauhdilla, että leireillä alkaa olla pulaa maasta. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR vetosi tällä viikolla pakolaisia isännöiviin maihin, jotta ne järjestäisivät leireille lisää tilaa laajentua tai maata uusia leirejä varten.

Burundista saapuvien pakolaisten määrä on noussut vuoden ensimmäisinä viikkoina, ja esimerkiksi Tansaniaan tuli tammikuussa noin 600 ihmistä päivässä, UNHCR kertoo tiedotteessaan.

Burundin kriisi alkoi huhtikuussa 2015, kun presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti tavoittelevansa kolmatta valtakautta kesän vaaleissa. Vastustajat pitivät ilmoitusta perustuslain vastaisena, ja tilanne laukaisi mielenosoituksia, jotka valtion kovakouraiset turvallisuusjoukot tukahduttivat.

Helmikuun alkuun mennessä väkivalta oli ajanut kodeistaan 386 493 ihmistä naapurimaihin, pääosin Tansaniaan, Ruandaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Luvun ennustetaan tänä vuonna nousevan puoleen miljoonaan.

Ilman laajennusta peruspalveluita on vaikea ylläpitää ja asuntoja rakentaa. Leireille pitäisi rakentaa myös lisää kouluja, terveyskeskuksia sekä viemäröintijärjestelmiä tautiriskin vähentämiseksi. Ahtauden vuoksi esimerkiksi lastensuojelu sekä seksuaalisen ja sukupuolittuneen väkivallan torjuminen on vaikeaa, UNHCR sanoo.

Esimerkiksi Kongossa pula maasta estää myös sen, että pakolaiset elättäisivät itsensä maanviljelyksellä. Ugandassa vastaava käytäntö on voimassa, mutta sielläkin pakolaisille tarvitaan lisää peruspalveluita.

Burundissa on käyty rauhanneuvotteluja Tansanian entisen presidentin Benjamin Mpakan johdolla, mutta ne keskeytyivät joulukuussa. Neuvotteluiden on määrä kuitenkin jatkua ensi viikolla, kertoo uutissivusto AllAfrica.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia