Uutiset Seksityöläisten oikeudet

Asiantuntija: Seksin ostajat mukaan kitkemään ihmiskauppaa

Pilkkaamisen ja demonisoinnin sijaan seksin ostajat pitäisi kutsua dialogiin, sanoo Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen.

Monika-Naiset Liitto on toteuttanut ensimmäisen selvityksen suomalaisten seksin ostajien asenteista ja käyttäytymisesta. Verkossa tehtyyn kyselyyn pohjautuvan selvityksen tuloksia esiteltiin helmikuun puolivälissä järjestetyssä seminaarissa, johon osallistui asiantuntijoita muun muassa valtionhallinnosta ja kansalaisjärjestöistä.

Viikon ajan netissä avoimena olleeseen kyselyyn vastasi 208 seksiä kerran tai useammin ostanutta henkilöä. Järjestön tavoitteena oli tehdä myös kasvokkaisia haastatteluja, mutta niiden saaminen osoittautui mahdottomaksi.

Kyselyyn vastanneista seksin ostajista suurin osa oli hyvin tai erittäin hyvin toimeentulevia, hyvin koulutettuja ja parisuhteessa tai avioliitossa eläviä keski-ikäisiä miehiä.

Seminaarissa puhuneet asiantuntijat kiinnittivät huomiota siihen, että vastaajista vain joka viides oli harkinnut ilmoittavansa viranomaisille ihmiskauppaan viittaavista merkeistä. Vaikka ilmoittamista harkinneet olivat selvässä vähemmistössä, pidettiin heidän osuutta kuitenkin merkittävänä.

"Meillä pitäisi olla keinoja puhutella juuri tätä viidennestä. Koska ostajat ovat kontaktissa uhrien kanssa, ovat he ilmiön tunnistamisen eturintamassa. Tämä edellyttäisi niinkin vaikeaa asiaa kuin lähteä oikeasti dialogiin ostajien kanssa. Ei ivalliseen heittelyyn tai demonisointiin vaan tasavertaiseen dialogiin", kommentoi seksityöntekijöiden oikeuksia ajavan Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen.

Oikeusministeriöstä selvitykseen osallistuneen tutkija Jussi Aaltosen mukaan tulokset toimivat hyvänä perusteluna seksin oston täyskriminalisoinnille.

"Tutkimuksen perusteella ostajat ovat usein hyvätuloisia, parisuhteissa olevia, perheellisiä miehiä, jotka ovat peruslainkuuliaista porukkaa. Juuri tähän joukkoon kiellot ja kiinnijäämisen riski voivat vaikuttaa", Aaltonen kommentoi.

Lakimuutos vähentäisi Aaltosen mielestä kysyntää ja näin myös tarjontaa sekä siihen kytkeytyvää ihmiskauppaa. Tällä hetkellä seksin osto ihmiskaupan tai parituksen uhrilta sekä alaikäisiltä on rikos.

"Nykyinen järjestelmä jättää moraalisia takaportteja. Selkeä oston täyskriminalisointi olisi yksiselitteinen ja vaikuttaisi tehokkaasti asenteisiin", hän jatkoi.

Pro-tukipisteestä täyskriminalisointiin suhtauduttiin kielteisesti eikä se Kauppisen mukaan edistäisi tarpeellisen dialogiin syntyä. Kriminalisointi vaikeuttaisi ihmiskaupan uhrien löytämistä ja tunnistamista entisestään, Kauppinen sanoo.

Nykylaki kompastuskivenä

Kauppinen myös muistutti, että nykylainsäädännössäkin on puutteita.

"Se, että ostajat eivät kerro näkemistään ihmiskaupan merkeistä, ei ole nykylainsäädännön perusteella kummallista. Heidän on järkevää olla oikeudessa muistamatta näitä merkkejä eli heillä ei ole mitään syytä rakentaa itselleen isompaa tuomiota.""

"Ongelma on, että ostajat eivät mielellään anna sellaista tietoa, mikä itse asiassa auttaisi avaamaan ihmiskauppavyyhteä."

Monika Naisten Liiton toteuttama kysely on osa EU:n ISEC -ohjelman rahoittamaa STOP Traffick! -projektia, jonka yhteistyökumppanina järjestö toimii. Järjestön puolesta tutkimusta esitelleet Pirjo Sohlo ja Natalie Gerbert muistuttivat, että kyselyn tarkoituksena on toimia pohjana niin keskustelun herättämiselle kuin jatkotutkimukselle.

Vastaava verkkokysely on toteutettu myös Irlannissa ja Kyproksella. Liettuassa, Bulgariassa ja Kyproksella tutkimus toteutettiin henkilöhaastatteluin.

Seksityöläisten oikeudet ihmisoikeudetpolitiikkaoikeus ja rikos Suomi Monika Naiset LiittoPro-tukipiste ry

Kiitosta ja kritiikkiä

Tutkimus sai seminaarin osallistujilta sekä kiitosta että kritiikkiä. Vastaavanlaista ostajien käyttäytymistä kartoittavaa tutkimusta ei ole aiemmin tehty ja Suomessa saatiin huomattava määrä vastauksia lyhyessä ajassa.

Kuitenkin esimerkiksi kysymykset oliko vastaaja "muuttanut mieltään, kun seksityöntekijässä oli ilmennyt psyykkisiä merkkejä siitä, että kyseessä oleva henkilö on pakotettu tai ihmiskaupan uhri?" ja "oliko harkinnut ilmoittavansa viranomaisille ihmiskauppaan viittaavista merkeistä" saivat osakseen kritiikkiä. Tutkittavilta ei nimittäin kysytty oliko näitä merkkejä ylipäätään ilmennyt.

"Tässä otetaan ikään kuin annettuna, että joka ikisessä tilanteessa merkkejä olisi esiintynyt. Tutkimus olisi tuottanut mehevän lopputuloksen, jos ennakkolähtökohta olisi ollut neutraalimpi", kommentoi Pro-tukipisteen Jaana Kauppinen.

Lue myös

Intialaiset seksityöläiset harjoittelevat kondomin käyttöä puupeniksellä.
Intian Chennaissa seksityöläiset harjoittelevat kondomin käyttöä.
(Kuva:
Stella Paul
/
IPS
)

Intian Chennaissa seksityöläiset saavat ilmaisia kondomeita

Terveyspalveluita on tarjolla naisille, mutta transsukupuolisilla on vaikeampaa. Naisten kondomeihin on sen sijaan varaa vain harvoilla, vaikka seksityöläiset uskovat, että ne olisivat helpompia ja tehokkaampia.
Mariela Castro Espín (toinen vas.) johtaa Kuuban seksuaalikasvatuksen keskusta, joka järjesti tammikuussa kansanvälisen symposiumin. (Kuva: Jorge Luis Baños / IPS)

Prostituutiosta tuli puheenaihe Kuubassa

Vilkastunut matkailu on lisännyt prostituutiota Kuubassa virallisista kielloista huolimatta. Siksi asiasta pitää myös puhua, asiantuntijat sanovat.
(Kuva: Bob Jagendorf / CC BY-NC 2.0)

Pääuutiset

Punaisen Ristin sairaala ja työntekijöitä Cox's Bazarissa Bangladeshissa
Suomen ja Norjan Punainen Risti pyörittävät telttasairaalaa Cox's Bazarissa Bangladeshissa. Potilaspaikkoja on 60.(Kuva: Emilia Kangasluoma / Suomen Punainen Risti)

Avun tarve kasvaa päivä päivältä Bangladeshin pakolaisleireillä – ”niin potilaat kuin omaisetkin ovat finaalissa”, kertoo suomalainen sairaanhoitaja

Marja Lantta työskentelee muun muassa keisarileikkauksia hoitavassa SPR:n sairaalassa Bangladeshissa, jonne on paennut tuhansia Myanmarin rohingyoja. ”Kuolleisuustilastot tuntuvat masentavilta, mutta hetkittäin näemme terveitäkin vauvoja, ja silloin koko sairaala iloitsee”, Lantta kertoo.
Apina puussa Virungan kansallispuistossa Kongossa
Ihmisen toiminta uhkaa monia maailman suojelualueita. Kuva Virungan kansallispuistosta Kongon demokraattisesta tasavallasta.(Kuva: Joseph King / CC BY-NC-ND 2.0)

Tutkimus: Kestämätön metsästys ja virkistystoiminta uhkaavat suojelualueita

Rikkaiden ja köyhien maiden suojelualueita kohtaavat erilaiset uhat, summataan tutkimuksessa.
Unkarin parlamenttitalo
Unkari on ryhtynyt koviin otteisiin siirtolaisuutta vastaan. Kuvassa parlamenttitalo Budapestissä.(Kuva: Frank Schmidt / CC BY 2.0)

Unkari haluaa ryhtyä verottamaan ”laitonta maahanmuuttoa” tukevia järjestöjä

Hallitus ehdottaa myös lähestymiskieltoja ihmisille, jotka ovat mukana laittoman siirtolaisuuden avustamisessa.
Naisia maan sisäisten pakolaisten leirillä Kongossa
Kongossa on 4,3 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Kuvassa naisia pakolaisleirillä Pohjois-Kivun maakunnassa.(Kuva: Carlos Ngeleka / UN Women / CC BY-NC-ND 2.0)

Epävakaassa Kongossa tarvitaan kipeästi lisää hätäapua – ”jos emme saa rahoitusta, ihmisiä tulee kuolemaan”

Kongon humanitaarinen tilanne on heikentynyt dramaattisesti, varoittavat avustusjärjestöt. Ne ovat julkaisseet maata varten suurimman hätäapuvetoomuksen koskaan.