Uutiset Asekauppa

Aseteollisuus lobbaa EU:ssa – järjestöt huolissaan

Aseteollisuuden lobbareilla oli suuri valta, kun EU:n uudesta puolustusrahastosta päätettiin, sanotaan tuoreessa raportissa.
Kuva EU-parlamentin istuntosalissa
Aseteollisuus jyräsi Euroopan parlamentin, kun puolustusrahastosta päätettiin, sanovat järjestöt. (Kuva: © European Union 2017 - European Parliament / CC BY-NC-ND 2.0 )

Aseteollisuuden edustajat ovat osallistuneet tiiviisti EU:n päätökseen perustaa uusi puolustusrahasto, selviää uudesta raportista. Rauhanjärjestöt ovat asiasta huolissaan, sillä niiden mukaan demokratia kärsii lobbausilmiöstä.

Belgialaisen Vredesactie-järjestön julkaiseman raportin (pdf) mukaan aseteollisuuden lobbarit olivat mukana jokaisessa vaiheessa, kun EU päätti perustaa uuden puolustusrahaston. Samanaikaisesti Euroopan parlamentin ja kansalaisyhteiskunnan vaikuttamismahdollisuudet jäivät heikoiksi.

Puolustusrahastosta päätettiin viime syksynä, ja se avattiin tänä vuonna. Sen tarkoituksena on ohjata lähivuosina rahaa puolustustutkimukseen sekä jäsenmaiden yhteisiin puolustuksen kehittämishankkeisiin. Alkurahoitus on 90 miljoonaa euroa, mutta lähivuosina se ohjaa rahaa jopa 40 miljardia euroa aseiden kehitykseen, tutkimukseen ja käyttöönottoon, raportissa kerrotaan.

Euroopan komissio nimitti rahaston valmisteluun asiantuntijaryhmän, jota ei rekisteröity EU:n asiantuntijaryhmänä. 16 jäsenestä kymmenellä oli kytköksiä aseteollisuuteen. Monet EU:n puolustusrahastoon liittyvistä ehdotuksista onkin kopioitu lähes suoraan aseteollisuuden ehdotuksista, raportissa sanotaan.

"Yritysten kohtuuttoman suuri vaikutusvalta päätöksentekoprosessin joka tasolla on johtanut lopputulokseen, joka ottaa huomioon vain talouden. Tämä asettaa päätöksenteon demokraattisen legitimiteetin kyseenalaiseksi", sanoo tutkija Bram Vranken Vredesactie-järjestöstä suomalaisten rauhanjärjestöjen julkaisemassa tiedotteessa.

Raportin mukaan viimeisten viiden vuoden aikana Euroopan kymmenen suurimman asefirman lobbausbudjetti on kaksinkertaistunut 2,8 miljoonasta eurosta 5,6 miljoonaan – todellinen summa on luultavasti suurempi. Vuodesta 2014 lähtien Euroopan komissiolla on ollut ainakin 46 tapaamista aseteollisuuden kanssa puolustustutkimuksesta, mikä osoittaa, että dialogi on jatkuvaa, raportissa huomautetaan.

Järjestöt muistuttavat, että nyt kehitettävät aseteknologiat muokkaavat tulevaisuuden sodankäyntiä. Investointeja tehdään esimerkiksi autonomisten asejärjestelmien kehittelyyn, vaikka sekä Euroopan parlamentti että tiedeyhteisö on varoittanut niistä ja kehottanut selvittämään autonomisten aseiden eli niin kutsuttujen robottiaseiden kieltämistä, ne sanovat.

Asekauppa EUaseet & armeijatalouskauppa Suomen RauhanliittoSadankomitea

Lue myös

Euroopan komission rakennus
EU-maat ovat luvanneet antaa 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysapuun, mutta nykymenolla siihen menee vielä vuosikymmeniä, sanovat järjestöt.
(Kuva:
Richard
/
Flickr.com
/
CC BY-NC 2.0
)

EU haluaa tiivistää puolustusyhteistyötä – rauhanjärjestöt kritisoivat militarisoitumista

EU haluaa ohjata lähivuosina satoja miljoonia euroja puolustusteollisuudelle ja -yhteistyölle. Järjestöjen mukaan se hyödyttäisi lähinnä asevalmistajia.
Mielenosoitus ydinaseita vastaan Genevessä kesällä 2016. (Kuva: ICAN / Tim Wright / CC BY 2.0)

Maailman sotilasmenot kasvoivat viime vuonna jälleen

Maailman sotilasmenot kasvoivat viime vuonna toista vuotta peräkkäin. Rauhanjärjestöt muistuttavat, että esimerkiksi Itä-Afrikan nälänhätää ei ratkaista aseilla.
Asekaupan vastainen protesti Lontoossa kesällä 2016. Kuva: Alisdare Hickson / CC BY-NC 2.0)

Maailman asekauppa kiihtyy yhä – suuntana Lähi-itä ja Aasia

Etenkin Lähi-idän maat ovat lisänneet aseiden tuontia, kertoo rauhantutkimusinstituutti Sipri. Lähtömaa on usein Yhdysvallat.

Pääuutiset

Katunäkymä Accrasta Ghanasta
Yrityksillä on yhä tärkeämpi rooli kehityspolitiikassa, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan asiasta pitäisi keskustella lisää. Kuva Ghanan pääkaupungista Accrasta.(Kuva: lucianf / Flickr.com / CC BY 2.0)

Yrityksistä havitellaan kehitysmaiden ongelmien ratkaisijoita – tuoreen tutkimuksen mukaan siihen on vielä pitkä matka

Suomessa on usutettu viime vuosina yrityksiä kehitysyhteistyön pariin, mutta tutkimustieto ilmiöstä on puuttunut. Suomalaistutkimus paljastaa, että yritysten käsitys omasta roolistaan on kaukana köyhyyden vähentämisestä.
5 sentin kolikko
Viestintä- ja globaalikasvatustukea myönnettiin tälle ja ensi vuodelle yhteensä 1,4 miljoonaa euroa.(Kuva: Pascal Volk / CC BY-SA 2.0)

Kehityskysymyksistä viestiminen uhkaa vaikeutua – ulkoministeriö pohtii tukimuutosta

Ulkoministeriö aikoo jälleen muuttaa viestintä- ja globaalikasvatustukea, jolla muun muassa tiedotetaan suomalaisille kehitysmaita koskevista kysymyksistä.
Hurrikaani Marian tuhoja Dominican pääkaupungissa Roseaussa syyskuussa 2017
Hurrikaanit ovat tehneet tuhojaan tänä vuonna Karibialla. Kuvassa Maria-myrskyn tuhoja Dominican pääkaupungissa Roseaussa syyskuussa 2017. (Kuva: Russell Watkins / DFID / CC BY 2.0)

Hurrikaaneista kärsineille Karibian maille luvattiin miljardiapu – tuhot jopa 3,5 kertaa BKT:stä

Irma- ja Maria-hurrikaaneista kärsineet Karibianmeren valtiot halutaan nyt rakentaa sellaisiksi, että ne kestävät ilmastonmuutoksen vaikutukset myös tulevaisuudessa.
Mielenosoittajia Yemen is starving -kyltin kera.
Jemenissä on meneillään maailman pahin humanitaarinen kriisi. New Yorkissa on osoitettu mieltä jemeniläisten puolesta tänä syksynä.(Kuva: Felton Davis / CC BY 2.0)

Saudi-Arabian johtama liittouma lupasi helpottaa Jemenin saartoa, mutta se ei riitä

Jemenin saarto on ”siviilien potkimista, kun he ovat jo maassa”, sanoo avustusjärjestö. Saartoa on luvattu helpottaa, mutta nälänhätä on silti vain muutaman kuukauden päässä.