Angola: Öljy ei hyödytä köyhiä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Angola: Öljy ei hyödytä köyhiä

Angolalla on Afrikan nopeimmin kasvava talous, mutta maan 11-miljoonaisesta väestöstä vain puolet saa puhdasta juomavettä. Vasta vuonna 2002 laantuneesta pitkästä sisällissodasta toipuvan Angolan talous kasvaa tänä vuonna 31 prosenttia, ennustaa Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF). Luku on huippuluokkaa niin Afrikassa kuin koko maailmassakin, ja kiitos siitä kuuluu öljyntuotannolle.

Nairobi, 02.01.07 (IPS) - Angolalla on Afrikan nopeimmin kasvava talous, mutta maan 11-miljoonaisesta väestöstä vain puolet saa puhdasta juomavettä.

Vasta vuonna 2002 laantuneesta pitkästä sisällissodasta toipuvan Angolan talous kasvaa tänä vuonna 31 prosenttia, ennustaa Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF). Luku on huippuluokkaa niin Afrikassa kuin koko maailmassakin, ja kiitos siitä kuuluu öljyntuotannolle.

Angola on Kiinan suurin raakaöljyn tuoja ja Yhdysvaltojenkin listalla seitsemäntenä. Maan öljyntuotannon arvioidaan nousevan tänä vuonna kahteen miljoonaan tynnyriin päivässä, kun se 2006 oli 1,4 miljoonaa tynnyriä.

Öljytulot hyödyttävät maan kansalaisia vain vähän. Kuvaava esimerkki on vesihuollon tila. Puhdasta juomavettä saa 54 prosenttia angolalaisista, ja maan jätevesistä käsitellään vain 31 prosenttia, YK:n tilastot kertovat.

Seurauksena on ollut likaisessa vedessä viihtyvän koleran leviäminen lähes koko maahan. Tauti on vaatinut 2 440 kuolonuhria vuoden aikana.

YK:n vuonna 2000 asettamien vuosituhattavoitteiden mukaan puhtaan veden puutteesta kärsivien määrä on puolitettava vuoteen 2015 mennessä. Angolassa tavoite tuntuu vaikealta saavuttaa huomattavista öljytuloista huolimatta.

Vuonna 2002 IMF ilmoitti, että Angolan öljytuloista jäi noin miljardi euroa tilittämättä. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch arvioi 2004, että noin kolmen miljardin öljytulot katosivat viiden vuoden aikana.

Syyttävät sormet osoittivat hallitusta. Korruptiota luonnonvarojen hyödyntämisessä tutkiva Global Witness -järjestö puhuu laajamittaisesta valtiollisesta varkaudeksi.

Transparency International -järjestön tilastossa Angola on 163 maan joukossa sijalla 142 eli kuuluu pahimmin korruptoituneisiin.

"Angola on kriisistä toipuva maa, jonka on taltutettava poliittiset levottomuudet ja sijoitettava peruspalveluiden tarjoamiseen", YK:n köyhyyden vastaisen toimintaohjelman edustaja Matthias Johannsson sanoo.

Johannsson rinnastaa Angolan Keniaan ja Nigeriaan. Niidenkin talous kasvaa vakaasti, mutta raaka-aineita viedään maasta ilman, että väestö hyötyy siitä juuri mitenkään.

Johtaja Peter Kagwanja Etelä-Afrikan humanististen tieteiden tutkimusneuvostosta muistuttaa, että olot Angolan kaupungeissa ja maaseudulla eroavat toisistaan enemmän kuin koskaan.

"Pääkaupungissa Luandassa, jossa presidentti José Eduardo dos Santos ja muut korkeat hallitusjohtajat asuvat, on mukavat olot. Mutta muualla maassa tapahtuu hyvin vähän kehitystä", Kagwanja sanoo.

Hän jatkaa, että vuosien sisällissodan jälkeen Angolan kansalaisyhteiskunta on heikko. Se ei kykene painostamaan hallitusta kehittämään maata pääkaupungin ulkopuolella.

Angolan suurin investoija on Kiina, joka ei Kagwanjan mukaan puutu maan asioihin. "Kiina ei ole kiinnostunut läpinäkyvyydestä ja vastuullisuudesta."

Myöskään Yhdysvallat ja Ranska, joilla on Angolassa öljyintressejä, eivät ole halukkaita painostamaan maan hallitusta.

Eteläafrikkalaisen poliittisen tarkkailijan Frederik Van Zyl Slabbertin mukaan ne tietävät, että presidentti dos Santosin kanssa on oltava hyvissä väleissä voidakseen käydä kauppaa Angolan kanssa.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia