Amnesty: Asekauppa ruokkii Jemenin konfliktia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Asekauppa ruokkii Jemenin konfliktia

Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat vieneet Saudi-Arabiaan aseita kymmenkertaisesti suuremmalla summalla kuin ne käyttävät Saudi-Arabian pommittaman Jemenin auttamiseen.

Yhdysvaltain ja Ison-Britannian miljardiluokan asevienti Saudi-Arabiaan ruokkii vakavia siviileihin kohdistuvia väkivaltaisuuksia ja heittää varjon maiden humanitaarisen toiminnan ylle Jemenissä, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Jemenin sisällissodan alkamisesta tulee lauantaina kuluneeksi kaksi vuotta. Saudia-Arabian johtama liittouma liittyi sotaan maaliskuussa 2015, ja sitä on syytetty muun muassa siviileihin kohdistuneista ilmaiskuista.

Amnestyn mukaan Yhdysvallat ja Britannia ovat vieneet konfliktin alkamisen jälkeen yhteensä yli viiden miljardin dollarin arvosta aseita Saudi-Arabiaan. Se on yli kymmenen kertaa enemmän kuin summa, joka on käytetty apuun Jemenissä. Myös Suomi on vienyt viime vuosina aseita ja puolustustarvikkeita muun muassa Jemenin konfliktissa osallisiin Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin, järjestö muistuttaa.

"Yhdysvaltain ja Britannian kaltaisten maiden aiempia asetoimituksia on käytetty vakaviin väkivaltaisuuksiin, ja ne ovat osaltaan kiihdyttäneet humanitaarista katastrofia. Samaan aikaan tarjotaan apua helpottamaan kriisiä, jonka syntyä he ovat edesauttaneet. Jemenin siiviiliväestö maksaa kovaa hintaa tästä voimakkaasta ristiriidasta", sanoo Lynn Maalouf, Amnestyn Beirutin toimiston apulaistutkimuspäällikkö järjestön kannanotossa.

Jemenin konfliktin kaikkien osapuolten on arvioitu syyllistyneen kansainvälisen oikeuden loukkauksiin. Saudi-Arabian liittouman ilmaiskuissa on Amnestyn mukaan kuollut ainakin 494 siviiliä, ja osassa on käytetty Yhdysvalloissa ja Britanniassa valmistettuja aseita. Järjestön mukaan kansainvälisen yhteisön pitäisi nyt toimia asevientikiellon säätämiseksi.

Jemenin konflikti on aiheuttanut yhden maailman pahimmista humanitaarisista kriiseistä. Yli 18 miljoonan jemeniläisen arvioidaan tarvitsevan konfliktin seurauksena humanitaarista apua, ja YK on varoittanut nälänhädän mahdollisuudesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia