Työpaikat

Henkilöstönkehittämisasiantuntija

Ilmoittaja
Paikkakunta
Helsinki
Työsuhdetyyppi
Kokoaikainen
Viimeinen hakupäivä

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja. Järjestö kuuluu kansainväliseen kirkollisten avustusjärjestöjen ACT-verkostoon, jossa on yhteensä 143 jäsentä. Ulkomaanavun vuosibudjetti on noin 45 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on Suomessa ja 15 ohjelmamaassa yhteensä noin 300.

Henkilöstönkehittämisasiantuntijana suunnittelet KUA:n henkilöstön kehittämistoimintaa ja autat henkilöstöä kehittämään osaamistaan sekä tuet esimiehiä rekrytoinneissa.

Panostasi tarvitaan KUA:n Helsingissä ja ulkomailla sijaitsevien toimipaikkojen henkilöstön osaamisen kehittämisen suunnitteluun ja linjausten tekemiseen sekä henkilöstön kehittämistoiminnan raportointiin. Osallistut myös koulutustilaisuuksien suunnitteluun ja järjestämiseen sekä tarvittaessa itse toimit kouluttajana. Lisäksi tehtäviisi kuuluu verkko-oppimisympäristön kehittäminen ja ylläpito sekä käytön neuvonta ja tuki asiantuntijoillemme.

Tehtävissäsi pääset osallistumaan myös rekrytointeihin sekä perehdytyksen suunnitteluun ja perehdytysaineiston laatimiseen. Vastaat yleisen perehdytysaineiston kehittämisestä ja ylläpidosta sekä Helsingin että maatoimistojen tarpeisiin. Tehtäviisi kuuluu myös osallistuminen osaamisen kehittämisprojekteihin sekä henkilöstön kehittämiseen liittyvien erilaisten kyselyjen laatiminen ja hallinnointi.

Sinulla on tehtävään sopiva, mielellään kasvatusalan, koulutus, pedagogista näkemystä ja aikaisempaa kokemusta henkilöstön kehittämistehtävistä, mielellään kansainvälisesti toimivassa organisaatiossa. Tunnet ja käytät sujuvasti tehtävässä tarvittavia työkaluja (mm. oppimisalustat ja verkkokokousympäristöt). Kommunikoit sujuvasti suomen lisäksi myös englanniksi; ranskan taidosta voi olla hyötyä. Pidät sisäiset asiakkaamme ja sidosryhmämme ajan tasalla aktiivisella yhteydenpidolla. Ideoinnin ja kehittämisotteen lisäksi jaksat keskittyä myös rutiinitehtäviin. Asiakaspalveluhenkisenä joukkuepelaajana annat oman panoksesi yhteisten tavoitteidemme saavuttamiseksi. Tarvittaessa olet valmis auttamaan ulkomailla sijaitsevia toimistojamme paikan päällä.

Tehtävä on määräaikainen sijaisuus 31.8.2018 asti ja sijoittuu Ulkomaanavun Helsingin toimistoon. Tehtävän palkkaus perustuu Kirkon Ulkomaanavun palkkausjärjestelmään. Lisätietoja tehtävästä antaa hallintojohtaja Hanna Saarelainen 3.11.2017 klo 13–14, puh. 0400 977 351. Hakuaika tehtävään päättyy 10.11.2017.