Koti
 

Tiedonhaku: Romania

  • 29.03.2004
    Romaniassa on pidätetty väkivaltaisesti joukko joogaa harrastavia ihmisiä ja takavarikoitu heidän omaisuutensa. Suomalaiset joogan harrastajat järjestivät viime lauantaina Romanian suurlähetystön edustalla mielenosoituksen romanialaisten joogien tukemiseksi.
  • 19.01.2004
    Kommunistidiktaattori Nicolae Ceausescun teloitus jouluna 1989 oli hyvä uutinen Romanian karhuille, joita hän ehti uransa aikana kaataa satapäin. Nykyiset vallanpitäjät kuitenkin lahtaavat villielämiä entiseen malliin. Karhunmetsästys on myös tärkeä vetonaula turisteille. Ympäristöjärjestöjen mukaan maan karhuja saattaa uhata sukupuutto vuosikymmenen kuluessa.
    Julkaisija:
  • 20.10.2003
    Euroopan Unioni odottaa Romanian kitkevän maassa rehottavaa korruptiota. Transparency International-järjestön tuoreen raportin mukaan Romania on Euroopan kolmanneksi korruptoitunein maa. Maan hallitus onkin ryhtynyt toimiin korruption karsimiseksi, mutta asiantuntijoiden mukaan myös kansainvälistä apua kaivataan.
    Julkaisija:
  • 19.03.2003
    Vuoden 2003 Yhteisvastuukeräys tukee väkivallan vastaista työtä Suomessa ja Ruandassa. Suomessa etsitään keinoja, joilla lasten ja nuorten väkivaltaongelmaan voidaan puuttua jo varhaisessa vaiheessa. Ruandan vankiloissa istuu edelleen 120 000 kansanmurhasta syytettyä. Yhteisvastuuvaroilla tuetaan perinteisiä gacaca-kyläkäräjiä, joilla ratkotaan syytettyjen osallisuus Ruandan historian kammottavimpiin tapahtumiin.
    Julkaisija:
Koosta sisältöä