Punaisen Ristin kansainvälinen komitea on matkalla arvioimaan avuntarvetta sodan pahiten runtelemalla alueella. Avustusten pääsy Etelä-Ossetiaan on tähän saakka ollut vaikeaa, eikä Punainen Risti ole voinut tavoittaa kaikkia apua tarvitsevia. Myös UNICEFin avustustoimet alueella jatkuvat.
Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt katastrofirahastostaan pikapäätöksellä 50 000 euroa avustustyöhön Georgian konfliktialueella. Avustusoperaatiota Georgiaan ja lähialueille suunnitellaan parhaillaan.
Georgian vetäytymisilmoituksesta huolimatta Venäjä jatkaa hyökkäyksiä.
Valko-Venäjän poliisi pidättää mielenosoittajaa. (Kuva: Amnesty)



