Suomen Punainen Risti alkaa elokuun lopussa hankkia
maissia, herneitä ja ruokaöljyä 36 000
ihmiselle Damot Galen alueella Etelä-Etiopiassa. Etiopiaa piinaa nälkä: hallituksen ja avustusjärjestöjen mukaan apua tarvitsee jopa 4,6 miljoonaa ihmistä.
Shimelban pakolaisleirillä Etiopiassa elää joukoittain ihmisiä, jotka ovat paenneet Etiopian–Eritrean rajakiistaa, menettäneet kansalaisuutensa ja jääneet jumiin ilman oikeuksia. YK päätti kuluvalla viikolla vetää rajalta viimeisetkin rauhanturvajoukkonsa – vaikka rajasta kiistellään yhä.
Ravintola, kauppa ja kouluruokala – naiset ovat
tarttuneet toimeen Etiopian pääkaupungin Addis Abeban slummissa. Yritykset pääsevät alkuun
kansalaisjärjestöltä saadun pienlainan avulla.
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan maailmassa on noin 100–140
miljoonaa naista, joiden sukuelimet on silvottu. Vuosittain sama
kohtalo odottaa miljoonia tyttöjä. Lähetysseuran tuottama video pureutuu ilmiön historiallisiin taustoihin ja yhteiskunnallisiin seurauksiin.
Lähes puolet etiopialaisista elää ilman puhdasta vettä, mutta jos Etiopian suunitelmille löytyy rahoitus, juo yli 80 prosenttia etiopialaisista vuonna 2010 puhdasta vettä. Samalla on tarkoitus tuoda 430 000 hehtaaria viljelysmaata kastelun piiriin.
Siviilien teloituksia, kidutusta ja raiskauksia. Näihin Etiopian armeija syyllistyy sodassaan Ogadenin somalialueen kapinallisia vastaan, kirjoittaa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (engl.).
Etiopian hallituksen mukaan yli neljä miljoonaa etiopialaista tarvitsee välitöntä ruoka-apua. Kuivuuden vuoksi entuudestaan ruoka-apua saavat eivät
sisälly tähän lukuun – heitä on kahdeksan miljoonaa.
Jopa kuusi
miljoonaa alle viisivuotiasta lasta on vaarassa nälkiintyä Etiopiassa, sillä maata uhkaa nälänhätä. Noin
126 000 lasta kärsii vakavasta aliravitsemuksesta.
Suomalaisen kouluruokailun 60. juhlavuoden kunniaksi oppilaitokset ympäri Suomen voivat tulla mukaan kattamaan koulupöydän Etiopian kyläkoulujen lapsille. Keräysvarat käytetään koulujen rakentamiseen ja ylläpitämiseen Etelä-Etiopiassa Alaban, Ankoberin, Baso Liben, Chehan ja Konson kunnissa.
Kansainvälinen ajatushautomo varoittaa kasvavista jännitteistä Etiopian ja Eritrean rajalla. Uusi sota uhkaisi sysätä koko Afrikan sarven alueen syvemmälle syöksykierteeseen.
Etiopialaisille kahvinkasvattajille on luvassa aiempaa enemmän tuloja maan päästyä sopimukseen yhdysvaltalaisen Starbucks-yhtiön kanssa. Etiopian patenttioikeudet turvaavaa sopimusta tarjotaan malliksi muidenkin kehitysmaiden vientikauppaan.
”Vesi on keskeinen elementti, kun maaseudun oloja halutaan parantaa. Jos veteen ei kiinnitetä huomiota, kehityshanke jää ilmaan”, sanoo Amharan osavaltiossa toteutettavan vesihuolto- ja ympäristöohjelman johtava neuvonantaja Arto Suominen.
Naisten ja tyttöjen lisääntymisterveyden parantaminen on suuri haaste Etiopiassa. Etiopian Punaisen Ristin vapaaehtoiset Nakiti ja Barshar yrittävät muuttaa asenteita Surmman kansan parissa lähellä Sudanin rajaa.
Länsi-Etiopiassa puhkesi syyskuun lopulla muslimien ja kristittyjen välisiä mellakoita, joissa menetettiin ihmishenkiä sekä tuhottiin kirkkoja, moskeijoita ja koteja. Etiopian evankelinen Mekane Yesus –kirkko on vedonnut yhteistyökumppaneihinsa avun saamiseksi kotinsa ja omaisuutensa menettäneille sekä kirkkojen jälleenrakentamiseen. Suomen Lähetysseura on myöntänyt tähän tarkoitukseen 15 000 euroa.
Etiopian ja Intian tulisi tiivistää yhteistyötään maataloudessa, toteaa Etiopian presidentti Girma Wolde-Giorgis. Hänen mukaansa intialaiset sijoittajat hyötyisivät, jos he investoisivat kukka- ja kasvitarhaviljelyyn. Vaikka intialaisilta on opittu jo paljon, presidentti uskoo tiiviimmän yhteistyön vauhdittavan tuotannon kasvua.
Etiopian tulvat alkavat hellittää, ja ihmisiä on kehotettu palaamaan takaisin kotiseuduilleen. Apua kuitenkin tarvitaan, sillä tulvat ja niitä edeltänyt kuivakausi ovat heikentäneet ihmisten ja eläinten kuntoa ja tehneet toimentulon vaikeaksi. Pian alkavan malariakauden pelätään tuovan lisää tuhoa. Tänä vuonna taudin torjuntaan käytetään ennätysmäärä resursseja.
Avunantajat uhkaavat leikata Etiopian suoraa budjettitukea, koska ne ovat tyytymättömiä maan hallituksen tapaan kohdella oppositiota ja kunnioittaa ihmisoikeuksia. BBC:n mukaan avunantajien tyytymättömyys Etiopian hallitukseen toimiin on kasvanut viime toukokuussa pidettyjen vaalien jälkeen.
Tänä syksynä 200 lasta aloitti koulunsa eteläisessä Etiopiassa Pelastakaa Lasten kummien ja kehitysyhteistyövarojen turvin. Lapset käyvät koulussa mielellään, sillä kotona ruokaa saa usein vain aamulla ja illalla äitien ollessa päivät peltotöissä. Lasten myötä vanhemmatkin ovat innostuneet oppimisesta.
Etiopiassa kokeillaan ensimmäisenä uutta verkkopohjaista työkalua, jonka avulla pyritään harmonisoimaan ja koordinoimaan kansainvälistä kehitysapua. AMP-verkkotyökalun avulla yritetään helpottaa kehitysmaiden ja avunantajamaiden työtä niiden seuratessa kansainvälisiä rahoitusvirtoja ja avustusohjelmien toimintaa.