Koti
 

Tiedonhaku: Laos

  • 19.11.2007
    Tämänvuotisen Auta Kanssamme -keräyksen teemana on kahden edellisen vuoden tapaan ”Joululahja kehitysmaan lapselle”. Marras–joulukuussa toteutettavan Fidan ja helluntaiseurakuntien perinteisen keräyksen tuotto käytetään kahden koulurakennuksen kunnostamiseen Laosissa.
    Julkaisija:
  • 28.11.2006
    Espoo on vuoden 2006 UNICEF-kaupunki. Vuoden aikana Espoossa kerätään varoja erityisesti UNICEFin ohjelmiin Laosissa ja Karjalassa. Keräys sekä ohjelma jatkuvat vuoden viimeiseen päivään saakka, mutta ohjelmallinen huipennus kuullaan 29. marraskuuta Juhlakonsertissa "Päivänsäde ja menninkäinen".
    Julkaisija:
  • 27.11.2003
    Joulukuussa 2003 Euroopan Investointipankin hallitus päättää, lainaako se Laoslaiselle Seponin kuparikaivokselle 60 miljoonaa euroa. Kaivos sijaitsee tärkeällä sademetsä- ja jokialueella ja siitä syntyvä jäte uhkaa tuhota paikallisen luonnon ja ihmisten elinkeinon. Maan ystävät kannustaa allekirjoittamaan vetoomuksen lainan hylkäämiseksi.
    Julkaisija:
Koosta sisältöä