Kehitysapujärjestö ActionAid kehottaa kansallisen hätätilan julistamista Intiassa, jotta tulva-alueille voidaan lähettää hätäapua. Miljoonat ovat paenneet Orissasta, mutta monet ovat edelleen tulva-alueella avun tarpeessa.
Nepalilaiset äänestivät huhtikuun historiallisissa vaaleissa muutoksen puolesta. Maasta tuli tasavalta. Nepalaiset toivovat nyt kastijärjestelmän hylkäämistä ja koulutustason parantamista.
Yli kolme miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa ja lähes sata ihmistä on kuollut tulvissa Biharin osavaltiossa Pohjois-Intiassa. Monsuunisateiden aiheuttamat tulvat ovat aiheuttaneet tuhoja myös Nepalissa ja Pakistanissa.
UNICEF ja lasten oikeuksia ajava organisaatio Terre des Hommes kehottavat Nepalia edelleen estämään kansainväliset adoptiot. Estot otettiin käyttöön viime vuonna, kun useita lapsimyynti- ja hyväksikäyttötapauksia tuli julki.
Nepalin Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat tähän mennessä jakaneet kotinsa jättäneille yli 60 000 kiloa ruokaa ja suojatarvikkeita. Suomen Punainen Risti avustaa uhreja 50 000 eurolla. Intiassa UNICEF on tähän mennessä toimittanut avustustarvikkeita 8000 perheelle.
Nepalin suurin joki, Koshi, tulvi yli penkereittensä
Terain tasangolla. Tulva vaikuttaa 70 000 ihmisen elämään ja 7 000
perhettä on joutunut jättämään kotinsa, Nepalin hallitus arvioi.
Kansalaisjärjestöjen kehitystyötä Nepalissa tutkineen Surendra Shresthan mielestä edellytys kehityksen kestävyydelle on, että ihmiset ovat itse mukana päättämässä asioistaan.
Nepalin pääministeriksi valittiin Nepalin parlamentissa ylivoimaisella ääntenenemmistöllä maolaispuolueen johtaja Prachanda. Valintaa tukivat parlamentin molemmat vasemmistopuolueet sekä madheseja, Etelä-Nepalin etnistä vähemmistöä, edustava ryhmittymä.
Suomi antaa oikeanlaista tukea Nepalille, sanoo
maassamme vieraileva YK:n ihmisoikeuspäävaltuutetun (UNHCHR)
Nepalin-maatoimiston johtaja Richard Bennett. Hän pahoittelee ihmisoikeustilanteen pysymistä heikkona.
Kolmasosa Nepalin vastavalituista kansanedustajista on naisia, kun vuoden 1999 vaalien jälkeen heitä oli parlamentista alle kuusi prosenttia. Näyttävästi parlamenttiin nousivat erityisesti maolaisen kommunistipuolueen naiset, joista monet voittivat alueillaan muiden puolueiden kokeneita miespoliitikkoja.
Vallan vaihtuminen Katmandussa ja Nepalin siirtymä tasavallaksi ei tavallisia nepalilaisia vielä hetkauta. Uusilta vallanpitäjiltä odotetaan nyt toimia heitä äänestäneiden köyhien hyväksi.
Nepalilainen radioasema Jagaran Radio ajaa dalitien eli alimman kastin
oikeuksia. Vaikka kastijärjestelmä lakkautettiin Nepalissa yli neljäkymmentä vuotta sitten, kohtaavat dalitit yhä syrjintää jokapäiväisessä elämässään.
Nepalin vaalit voittaneet maolaiset haluavat kitkeä korruption
kehitysavusta ja politiikasta. Maolaisten asialistalla ovat korkealla
myös rauhanprosessin loppuunsaattamisen ja talouden nopea kehitys.
Viimeinkin, lienee moni Nepalin kastijärjestelmän alimmalla portaalla istuva ajatellut, kun maolaiset voittivat Nepalin perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaalit. Maolaiset ovat antaneet äänen daliteille, Nepalin yhteiskunnan köyhimmille ja syrjäytyneimmille. Nyt he ovat nousemassa päättäjiksi.
"Vanhempien johtajien välillä on paljon kaunaa. Uskon että nuorten rooli puoluerajat ylittävän yhtenäisyyden luomisessa voi olla suuri", sanoo Nepalin kongressipuolueen nuori ehdokas Gagan Thapa.
Entisten maolaississien valtava menestys Nepalin vaaleissa tuli yllätyksenä lähes kaikille. Ensimmäisten vaalianalyysien mukaan maolaiset saavat kiittää voitostaan nepalilaisten pettymystä perinteisiin puolueisiin.
Nepalilaiset nuoret lähettivät äskettäin kirjeitä suomalaisille Taksvärkki-kumppaneilleen. Nuoret kertovat kirjeissään, kuinka heidän koulurakennuksiaan on kunnostettu ja koulujen piha-alueita puhdistettu roskista – Taksvärkki-keräyksen rahoilla.
Nepalin eiliset vaalit ovat YK:n mukaan sujuneet pääosin rauhallisesti. Nepalin vaaliviranomaiset arvioivat alustavasti, että noin 60% äänioikeutetuista kävi vaaliuurnilla.
Nepalilaisilla on tänään suuri päivä: kansalaiset valitsevat jäsenet perustuslakia säätävään kansalliskokoukseen. Vaalin valmistelut ovat sujuneet enimmäkseen rauhallisesti, mutta puolueet ovat kahakoineet keskenään, ja äänestäjiä on peloteltu.
Rauhaa, tasa-arvoa ja vapautta. Siinä tärkeimmät asiat, joita Nepalin pääkaupungin Katmandun asukkaat haluavat tämänpäiväiseltä perustuslakikokouksen vaalilta.