Kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tukeva
NaistenPankki rahoittaa yhteensä kolmea uutta Kirkon Ulkomaanavun
hanketta Perussa ja Liberiassa. Ennestään NaistenPankki on tukenut
hankkeita Kambodzhassa, Etiopiassa ja Ugandassa.
Eristäytynyt vuoristovaltio järjestää historiansa ensimmäiset vaalit, kun maalle valitaan 24. maaliskuuta kansalliskokous eli parlamentin alahuone. Bhutan on näin siirtymässä absoluuttisesta monarkiasta jaetumpaan valtaan.
Bhutanissa äänestetään maan ensimmäisissä parlamenttivaaleissa, jotka ovat askel kohti satavuotisen monarkian lopettamista. Maanantaissa vaaleissa valitaan maalle 20-henkinen parlamentin ylähuone. Äänioikeutettuja noin 700 000 kansalaisesta on vain puolet.
Bhutanista paenneet nepalilaistaustaiset lhotsampat ovat eläneet Kaakkois-Nepalin pakolaisleireillä lähes 20 vuotta. Tänä aikana Bhutan ja Nepal eivät ole onnistuneet löytämään osapuolia tyydyttävää ratkaisua pakolaisongelmaan. Pakolaisille on tarjottu uudelleensijoitusta, joka on herättänyt sekä toivoa että epävarmuutta ja jopa kahakointia.
Yhdysvallat on valmis vastaanottamaan jopa 60 000 Bhutanin pakolaista Nepalin pakolaisleireiltä seuraavien kolmen—neljän vuoden aikana, uutisoi nepalilainen verkkolehti eKantipur.com. Yhdysvaltain pakolaisasioista vastaava apulaisulkoministeri Ellen Sauerbrey kertoi asiasta aiemmin tällä viikolla Genevessä koolla olleessa YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kokouksessa.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR patistaa Nepalin hallitusta päästämään Nepalin itäosissa asuvat bhutanilaiset pakolaiset maasta. Yli 100 000 bhutanilaista pakolaista on asunut Nepalissa leireillä jo 15 vuoden ajan. He pakenivat kotimaastaan olojen käydessä sietämättömäksi nepalia puhuvalle vähemmistölle.
Luonto on otettu ainutlaatuisella tavalla huomioon Bhutanin erikoisissa kehityssuunnitelmissa. Laki vaatii että jopa 60 prosenttia Himalajan vuoristossa sijaitsevan maan pinta-alasta säilytetään metsänä. Bhutan kulkee kehityksessä omaa reittiään, jota eivät sanele kansainväliset rahoituslaitokset tai historia Länsimaiden varjossa. Se on myös ensimmäinen valtio, jossa mitataan bruttokansantulon rinnalla bruttokansanonnellisuutta.
Pieni Bhutanin kuningaskunta Himalajan vuoristossa aikoo ensimmäisenä maailman maana kieltää tupakan myynnin. Viranomaisten mukaan vajaan kuukauden päästä voimaan astuvan kiellon perusteena on halu suojella maan herkkää luontoa ja varjella kansalaisten terveyttä. Myyntikiellon rikkomisesta seuraa kahden kuukauden keskipalkan suuruinen sakko.
Nepalin pakolaisleireillä on yhä yli 100 000 pakolaista Bhutanista. Karkoitukset, vaino ja ihmisoikeusrikkomukset ajoivat etniset nepalilaiset Bhutanista 13 vuotta sitten, kun maassa ryhdyttiin toteuttamaan pahamaineista "yksi kansa, yksi kulttuuri" -ohjelmaa. Nevottelut pakolaisten paluusta eivät ole edistyneet ja kuudesosa Bhutanin väestöstä asuu edelleen Nepalin leireillä.
Bhutanista tulee maailman ensimmäinen kokonaan savuton valtio, mikäli tupakointikielto astuu voimaan myös pääkaupungissa kuten se on jo tehnyt muualla maassa. Tupakan myynnistä tulisi tuolloin laitonta, ja tupakoinnista rangaistava teko. Bhutanin linjauksiin vaikuttavat uskonnolliset syyt sekä naapurimaista poikkeava, nopeaan kasvuun ja modernisaatiokehitykseen varauksellisesti suhtautuva yhteiskuntanäkemys.