Tapahtumat

Kestävän kehityksen tavoitteet – miten saamme kaikki mukaan?

Pääjärjestäjä
Paikkakunta
Helsinki
Alkamisaika
Päättymisaika

Vuonna 2015 YK:n jäsenmaat sitoutuivat 17 kestävän kehityksen tavoitteeseen, joiden johdolla tähtäämme ekologisesti, taloudellisesti sekä sosiaalisesti kestävään maailmaan. Agenda 2030:n sisältämät tavoitteet ovat universaaleja – eli ne koskevat kaikkia maailman maita ja kuuluvat meille kaikille: valtioille, kunnille, yrityksille, sinulle ja minulle.

Nämä tavoitteet pitäisi toteuttaa vuoteen 2030 mennessä, ja niiden toteutumista seurataan vuosittain YK:ssa. Miten saamme kaikki mukaan toteuttamaan kestävän kehityksen tavoitteita? Miten yhteiset tavoitteet muutetaan yhdessä kestäviksi tuloksiksi?

YK:n päivän paneelissa keskustelemassa muun muassa presidentti Tarja Halonen, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen, Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman, WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder ja Suomen YK-liiton puheenjohtaja Katri Kulmuni. Tilaisuuden juontaa toimittaja Kari Lumikero.

Tilaisuudessa julkaistaan myös Tammen “Kirjava käsikirja kestävästä kehityksestä” – jonka kirjoittamiseen monet panelisteista ovat osallistuneet – sekä avataan YK-liiton YK:n ystävät -verkosto.

WIDER Annual Lecture 21: Measuring global progress towards zero poverty and the SDGs

Professor Sabina Alkire, Director of the Oxford Poverty and Human Development Initiative (OPHI), will give the 2017 WIDER Annual Lecture during which she will discuss implications of using the Global Multidimensional Poverty Index (MPI) and other poverty measures for achieving the United Nations 2030 Agenda for Sustainable Development, particularly Sustainable Development Goal 1 — to end poverty in all its forms everywhere.

The Global MPI goes beyond the traditional focus on income and growth in measuring poverty to capture multiple deprivations experienced by poor people around the world. It is unique in its ability to show not only who is poor but how they are poor, in terms of living standards, education, and health. The Global MPI is a headline indicator of acute multidimensional poverty that can be compared directly across countries. All of the indicators used for constructing the Global MPI have been mapped in relation to SDGs, which means that the MPI acts as a barometer of poverty-related SDG attainments. The MPI allows countries to identify gaps in policy and thus target the most vulnerable populations — whether they are divided along, ethnic, gender, or generational lines — for relevant interventions.

More information about the lecture.

Widerin vuosiluennon järjestää: YK-yliopiston kehitystaloustieteen tutkimuslaitos UNU-Wider

Ohjelma

12.30–13.00 Rekisteröityminen
13.00–14.30 Paneelikeskustelu: Kestävän kehityksen tavoitteet – miten saamme kaikki mukaan? (suomeksi)
14.30–15.30 Kahvitarjoilu ja YK:n ystävät -verkoston sekä vuoden YK:n ystävän julkistaminen (suomeksi) Vasta tässä vaiheessa tuleville rekisteröityminen alkaa kello 15.00.
15.30–17.30 WIDER Annual Lecture 21: Measuring global progress towards zero poverty and the SDGs (englanniksi) 15.30–17.30 Cocktail-vastaanotto

Aika: 24.10.2017 kello 13.00–18.30
Paikka: Marina Congress Center, Europaea -sali
Rekisteröityminen tämän linkin kautta. Voit myös rekisteröityä vain toiseen osaan tilaisuutta.
Lisätietoja: veera.vehkasalo(at)ykliitto.fi, +358 44 781 0301